Silloin ennen

Elän hyvin jännityksetöntä elämää.

Päiväni koostuvat lähinnä aamun matkasta kirjastolle ja iltapäivän paluusta kotiin. Tähän väliin mahtuu istumista, lukemista ja tietokoneen näytön tuijottamista. Hyvinä päivinä saan puserrettua myös hivenen tekstiäkin ja koen ehkä muutaman oivalluksen.

Toisinaan heittäyden aivan villiksi ja menen kirjaston sijaan istumaan maakunta-arkistoon. Tiedän, siis ihan kreisiä.

Tämä rutiinilla elämisen tunne korostuu, kun luen TK-miesten kokemuksista. Eräs esimerkki matkusti keskisessä Euroopassa kesällä 1939. Kiristyvän tunnelman myötä hän joutui lähtemään Unkarista, kun Suomen lähetystöstä niin kehoitettiin.

Edessä oli epävarma paluumatka junalla Puolan ja Baltian kautta, kun lennot Budapestista Helsinkiin lopetettiin LOT-matkustajakoneen tulituksen takia.
Lähetystöstä hänen vastuulleen annettiin vielä mukaan eräs helsinkiläisrouva, joka ei syntyperänsä vuoksi voinut matkustaa enää Saksan kautta, sekä kaksi Debrecenin kesäyliopistossa opiskellutta suomalaista ylioppilasneitosta.
Unkarissa junat kulkivat vielä säännöllisesti, mutta Puolan puolella tilanne muuttui. Maa oli jo aseistautunut. Ihmiset rukoilivat epäsäännöllisesti ja oudoissa paikoissa pysähtelevässä junassa, joka välillä pimennettiin.

Kotimaan kamara tuntui varmaan matkan jälkeen erityisen rakkaalta. Ihana kesäinen Helsinki. Ei enää jälkeäkään hermostuneesta liikehdinnästä.

Kunnes tulee talvi, ja marraskuu 30. päivä.

Elän hyvin jännityksetöntä elämää. Ja hyvä niin.