torstai 29. heinäkuuta 2010

Seison jättiläisten harteilla

Eräs julkisuuden valokeilassa laulutaitojensa vuoksi pysyttelevä nuori nainen* puhui kerran historianopiskelijan korviin anteeksiantamattomia sanoja erään lehden haastattelussa. En lähde niitä tässä tarkemmin toistelemaan, mutta ne liittyivät historian tuntemisen tarpeettomuuteen. (Voitteko kuvitella!) Lausunto oli mallia "mitäs sitä menneillä, olen kiinnostunut tulevaisuudesta" ja "ketä hei kiinnostaa, mitä vuonna 1918 tapahtui".

En nyt lähde erittelemään mennen ja tulevan välisestä eh, olennaisesta yhteydestä mitään, enkä edes vuoden 1918 tapahtumien merkityksestä maamme historiassa, koska olen näin vanhalla iällä luopunut kansanvalistuksellisesta roolistani.*

Tämän laulajattaren lausuntojen muisteleminen saa kuitenkin toisinaan edelleen, heikkoina hetkinä, kun omakin työ takkuaa, miettimään oman sukupuoleni kyvykkyyttä älylliseen toimintaan. (Eikä ollenkaan egoistisesti. -pä)

Onneksi tähän on keksitty lääke. Joka on yllä oleva kirja. (Kirjat nyt noin muutenkin ovat oivia lääkkeitä vaivaan kuin vaivaan)

Se kertoo suomalaisista naisista, pioneereista sukupuolensa edustajina tutkijuuden kentällä. Sellaisista naisista, jotka uskalsivat. Olivat älykkäitä. Ja lahjakkaita. Ja joita ilman en välttämättä kirjoittaisi graduani.

Ennen minua oli naisia, jotka eivät saaneet opiskella ollenkaan. Sitten oli naisia, jotka saivat niin tehdä vapautuksella sukupuolestaan. Ja siinä välissä ja sen jälkeen paljon naisia , jotka uskalsivat rikkoa näitä rajoja.

Se, miksi olen tässä ja voin tehdä niitä kaikkia asioita, mitä voin tehdä, on pitkällisen prosessin tulos. Mikään ei synny tyhjiössä.* Mennyt rakentaa tulevaa.

Tehdessäni pienen pientä gradua, seison ison jättiläisen harteilla.


* en nyt lähde mitään nimiä antamaan. sen verran voin sanoa, että se alkaa annalla ja loppuu bröö.
*jostain kumman syystä se ei oikein ottanut tuulta alleen?
* fyysikot (?) ja kreationistit, kukaan ei arvosta mielipiteitänne!

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Yhdessä

Otin töistä vapaata viettääkseni kahdenkeskisiä hetkiä gradu-muruni kanssa.

Jälleennäkemisen hetki oli riemastuttava.

Kun suhde on näin syvä, tuntuu siltä, kuin ei mitään ajallista taukoa näkemistemme välillä olisi koskaan ollutkaan.

Että "tuo lausehan minulta jäi viimeksi kesken". "Tätä ajatusta olin ajatellut kehittää tuohon suuntaan."

Aivan turhaan huolehdin. Välillämme ei ole mitään etäisyyttä, ikävää muuria.

Täällä me nyt sitten tuijotellaan toisiamme. Ja yritetään kehittää suhdettamme entistä paremmaksi.

Tämä suhde vaatii vain luottamusta. Kyllä se tästä!

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Jaa gradu vai?

Gradutiedostoni alkavat pölyttyä*.

En ole vilkaissutkaan koneen suuntaan kohta kolmeen viikkoon koska olen ollut töissä/laiska/syönyt jäätelöä/tukahtunut kuumuuteen/stressannut valmistumisen jälkeisestä elämästä.

Kait se siellä itsekseenkin kehittyy. Niin kuin olut tai leipätaikina.*

Ja eikös se gradun kanssa puuhastelu olekin vähän niin kuin pyörällä ajamista; sitä taitoa ei koskaan unohda?

Että ei mitään hätää, vaikka en sitä vähään aikaan ajattelisikaan.

Sitä paitsi ajattelin lotota tulevana viikonloppuna, ja koska voittomahdollisuuteni ovat suuret voin valmistautua vapaaherrattaren elämään, eikä vapaaherrattaret tarvitse mitään loppututkintoja. Niillä on rahaa (ja hieno titteli).

Niin että in your face omatunto. Kaikki on suunniteltua ja tarkkaan harkittua.

Ei pelkkä hattuteline tämän blogin pitäjä!


JÄLKIHUOMAUTUS 1: Lottopottina onkin vain miljoona euroa. Ei riitä. Suunnitelmani kehnous alkaa näkyä.

JÄLKIHUOMAUTUS 2: Unohdin sitten muutenkin lotota. Aloitan suunnitelman c suunnittelun.



* vertauskuvallisesti, siis. eihän tietokoneen tiedostot pölyty, hyvät hyssykät sentään.
* ja sitten kun syksyllä taas avaan kansiot niin sieltä löytyykin ihanainen valmis pro gradu –tutkielma.