Kun tekstiä on vielä alle 7 sivua, mutta alaviitteitä jo yli 30, huomaa, että pelko lähteiden unohtamisesta on ottanut vallan. (Jos peräkkäiset lauseet perustuvat samaan teokseen, ei niiden jokaisen perään tarvinne laittaa tekijää, vuosilukua ja sivunumeroa liki hysteeriseen tapaan...)
Samankaltainen pelko liittyy myös koko teemaa koskevaan tietoon. Edelleenkin kutkuttaisi ottaa selville vielä tuo ja tuo asia, jotka eivät ihan varsinaisesti liity aiheeseen, (mutta olisi ehkä hyvä tietää) sillä pelko siitä, että jotain tärkeää unohtuu, on välillä ahdistavan suurta.
Ylipäätään pelkotilat hallitsevat toisinaan/usein gradun tekoa. Tallenna-nappulaa tulee paineltua tiheästi, ettei vaan mitään katoaisi, ja tiedostoa läheteltyä useampaankin sähköpostiosoitteeseen, jotta se olisi edes jossakin tallessa.
Sitten välillä/harvoin tulee mukavia seesteisyyden kausia. Että kyllä tämä tästä; vaikka vasemmalla kädellä; helppoa kuin heinänteko. Ja tämänhän jo tiesin, tämä on jo kirjoitettu, lallallaa!
Näinä hetkinä elättelen myös vaarallista kuvitelmaa, että tiedän projektin päätyttyä aiheesta (ja sen ympäriltä) ihan kaiken, koska joskushan niiden rönsyjen on loputtava. (Eivät ne lopu. Enkä tule tietämään.)
Joku viisas voisi sanoa, että pohjimmiltaan tässäkin tapauksessa on kyse tasapainon etsimisestä ja löytämisestä. Kultaisesta keskitiestä. Ennen sen löytymistä, todennäköisesti pitkällisen etsinnän ajan, menen kuitenkin linjalla mieluummin enemmän nootitusta kuin vähemmän, mieluummin paljon tietoa kuin vähän.
Ihan hyvä linja gradulle. Ja elämälle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti