maanantai 11. tammikuuta 2010

Jo muinaiset roomalaiset

Otsikko kertoo kaiken.

Työstän yhä/edelleen/vieläkin aiheeni alustusta, koska nähtävästi haen tapahtumien syitä liki parintuhannen vuoden takaa.

Toistaiseksi olen jo luisunut 1800-luvun puoliväliin, ja nyt vieressäni on kirja, joka esittelee tapahtumia 1000-luvulta.

Ja oma aiheeni ajoittuu 1940-luvun alkuun.

Hupsista.

Todennäköisesti päädyn siis jossain vaiheessa tutkimaan esihistoriallisia kalliomaalauksia, koska nekin tavallaan kyllä liittyvät aiheeseeni.*

Toinen vaihtoehto on se, että hillitsen itseni. Jos haluan saada työni valmiiksi, en kaivele tapahtumien taustoja enää enempää. Ylipäätään muutama sivu siitä riittää.

Eli laitan kirjan kiinni. Siirrän sen pois ulottuviltani, takaisin omaan hyllyynsä. Käännän yksinkertaisesti houkutuksille selkäni.

Lapsellisen helppoa!

Ja teen sen heti. Tai siis heti sen jälkeen, kun olen lukenut vielä tämän luvun. Ja ihan vähän vaan silmäillyt tuota toista.


* kenttämatka Ranskaan edessä!

Ei kommentteja: