Kaikki hyvä

Opiskelujeni lähestyessä loppuaan on olo hieman haikea.
Mutta myös tyytyväinen.

Yliopisto on ollut oikea valinta; samoin tiedekunta ja pääaine.

Historian opiskelu on merkinnyt minulle sekä ympäröivän maailman että oman maailmani ymmärtämistä.

Yleisestä yksityiseen. Muista minuuteen. Ympäristön sovittamista omaan itseensä ja päin vastoin.

Vaikka gradun jälkeinen elämä näyttää tällä hetkellä aavistuksen vaikealta*, en siltikään voi katua opiskeluvalintaani. En yhtään.

Jos en VTM-papereillani saa töitä, olen saanut kuitenkin jotain paljon arvokkaampaa –
Henkistä pääomaa.*

Tietoa, jolla pärjää elämässä.*
Joka pysyy mukana.
Joka kantaa pitkälle.
Jonka avulla rakentaa uutta.


Ja sitä ei kuulkaa taantumat hetkauttele!




*itkettää, kun lukee uutisia ja katselee työpaikkailmoituksia.
*cheers, Marx!
*ja Trivial Pursuitissa.

Oho

Eilen, ensimmäistä kertaa koko graduprojektini aikana, kyllästyin aiheeseeni.

Typerät tyypit, typerät kirjoitukset – kaikki typerää, typerää, typerää.

Aivan helkkarin typerää.

En jaksa, en varmasti tee enää riviäkään. En, en, en.

Yök.

Ja mitä sitten tein; lähetin koko pakkauksen Ohjaajalleni esiluettavaksi.

Olkoon hänen ongelmansa.
Hähää.
Kjäh, Kjäh.

Ja mitä sitten tapahtui; suunnaton katumus.

Ei se ollut vielä läheskään valmis.
Mitä meninkään tekemään.
Voi Luoja.


Rakkaani, tule takaisin!

Mottoni

TK-miesten voimasanainen ohjeistus siivittäkööt työtäni.


(Hieman makaaberia ajatella, että heidänkin töillään on ollut deadline.)

Hyvää ja kaunista

Ilman gradua olisi moni asia jäänyt tuntemattomaksi. Olisin esimerkiksi tuskin tutustunut P. Mustapäähän, ja sitä olisi jo voinut kutsua Menetykseksi.

En juurikaan ymmärrä runoudesta, mutta P. Mustapään tuotantoon olen hurmaantunut. Ihastunutkin, vähän.

Ja jos/kun kirjoitustyö masentaa yritän muistella erityisesti tätä kohtaa runosta "Aurinko pilkistää pilven takaa lumiseen metsään".

Pane pois tuo murheen takki:
se ei istu ollenkaan,
pue yllesi riemun frakki,
ota päähäsi onnenlakki
ja yhdy iloitsemaan.

Kas, niin paljon on asenteesta kiinni.

Ei vielä valmista

Mutta yritys on kova.

Ydin alkaa olla kasassa ja Herraa Ohjaajaani häiritsen toivottavasti kuun vaihteessa, mukavan runsaalla 100 sivun paketilla*.

Kyllä se tästä.

En luovuta.

Kyl, kyl.

Mutta ei se ihan helppoa ole.


*määrän ja laadun suhteestahan on joskus sanottu jotain viisasta?

Ongelmani eivät ole minun

Ei mitään uutta auringon alla.

Kirjoittaessani MH:n ja OP:n taustoja lipsahtelen jälleen koko ajan lainaamaan vielä yhden kirjan - ja vielä yhden - ja vielä...

Kiusallisen tuskaista, mutta ei uutta. Samat ongelmat ovat vaivanneet tutkijoita aina.

"Ei auta muu kuin lopuksi kylmäverisesti uskoa, että asia on tullut selväksi jo käytettyjen asiakirjojen nojalla. Alitajuntaan jää kuitenkin kaivamaan ajatus, että kenties sittenkin jossain kokoelmissa vielä olisi ollut jotain lisätietoja saatavilla - sellaisesta ajatuksesta ei tietenkään pääse koskaan."

Katri Laine (1891-1960), kotitalouden ja kotiteollisuuden historian tutkija ja järjestöaktiivi, väitöskirjaohjaajalleen Cederbergille 1935.

Olen siis vain osa pitkää jatkumoa.

Ei mitään uutta auringon alla.

Seison jättiläisten harteilla

Eräs julkisuuden valokeilassa laulutaitojensa vuoksi pysyttelevä nuori nainen* puhui kerran historianopiskelijan korviin anteeksiantamattomia sanoja erään lehden haastattelussa. En lähde niitä tässä tarkemmin toistelemaan, mutta ne liittyivät historian tuntemisen tarpeettomuuteen. (Voitteko kuvitella!) Lausunto oli mallia "mitäs sitä menneillä, olen kiinnostunut tulevaisuudesta" ja "ketä hei kiinnostaa, mitä vuonna 1918 tapahtui".

En nyt lähde erittelemään mennen ja tulevan välisestä eh, olennaisesta yhteydestä mitään, enkä edes vuoden 1918 tapahtumien merkityksestä maamme historiassa, koska olen näin vanhalla iällä luopunut kansanvalistuksellisesta roolistani.*

Tämän laulajattaren lausuntojen muisteleminen saa kuitenkin toisinaan edelleen, heikkoina hetkinä, kun omakin työ takkuaa, miettimään oman sukupuoleni kyvykkyyttä älylliseen toimintaan. (Eikä ollenkaan egoistisesti. -pä)

Onneksi tähän on keksitty lääke. Joka on yllä oleva kirja. (Kirjat nyt noin muutenkin ovat oivia lääkkeitä vaivaan kuin vaivaan)

Se kertoo suomalaisista naisista, pioneereista sukupuolensa edustajina tutkijuuden kentällä. Sellaisista naisista, jotka uskalsivat. Olivat älykkäitä. Ja lahjakkaita. Ja joita ilman en välttämättä kirjoittaisi graduani.

Ennen minua oli naisia, jotka eivät saaneet opiskella ollenkaan. Sitten oli naisia, jotka saivat niin tehdä vapautuksella sukupuolestaan. Ja siinä välissä ja sen jälkeen paljon naisia , jotka uskalsivat rikkoa näitä rajoja.

Se, miksi olen tässä ja voin tehdä niitä kaikkia asioita, mitä voin tehdä, on pitkällisen prosessin tulos. Mikään ei synny tyhjiössä.* Mennyt rakentaa tulevaa.

Tehdessäni pienen pientä gradua, seison ison jättiläisen harteilla.


* en nyt lähde mitään nimiä antamaan. sen verran voin sanoa, että se alkaa annalla ja loppuu bröö.
*jostain kumman syystä se ei oikein ottanut tuulta alleen?
* fyysikot (?) ja kreationistit, kukaan ei arvosta mielipiteitänne!