Mottoni

TK-miesten voimasanainen ohjeistus siivittäkööt työtäni.


(Hieman makaaberia ajatella, että heidänkin töillään on ollut deadline.)

Jaa gradu vai?

Gradutiedostoni alkavat pölyttyä*.

En ole vilkaissutkaan koneen suuntaan kohta kolmeen viikkoon koska olen ollut töissä/laiska/syönyt jäätelöä/tukahtunut kuumuuteen/stressannut valmistumisen jälkeisestä elämästä.

Kait se siellä itsekseenkin kehittyy. Niin kuin olut tai leipätaikina.*

Ja eikös se gradun kanssa puuhastelu olekin vähän niin kuin pyörällä ajamista; sitä taitoa ei koskaan unohda?

Että ei mitään hätää, vaikka en sitä vähään aikaan ajattelisikaan.

Sitä paitsi ajattelin lotota tulevana viikonloppuna, ja koska voittomahdollisuuteni ovat suuret voin valmistautua vapaaherrattaren elämään, eikä vapaaherrattaret tarvitse mitään loppututkintoja. Niillä on rahaa (ja hieno titteli).

Niin että in your face omatunto. Kaikki on suunniteltua ja tarkkaan harkittua.

Ei pelkkä hattuteline tämän blogin pitäjä!


JÄLKIHUOMAUTUS 1: Lottopottina onkin vain miljoona euroa. Ei riitä. Suunnitelmani kehnous alkaa näkyä.

JÄLKIHUOMAUTUS 2: Unohdin sitten muutenkin lotota. Aloitan suunnitelman c suunnittelun.



* vertauskuvallisesti, siis. eihän tietokoneen tiedostot pölyty, hyvät hyssykät sentään.
* ja sitten kun syksyllä taas avaan kansiot niin sieltä löytyykin ihanainen valmis pro gradu –tutkielma.

Ei niin ytimekkäästi

Olen sorvaillut* graduani tässä viime päivät sievempään kuntoon.

Hionut väliotsikoita ja niiden asettelua, tarkistanut kieliasua ja selkeyttänyt lauseita.
Mutta ennen kaikkea kuitenkin yrittänyt lyhentää sitä.

Sanomattakin lienee selvää, että jälkimmäistä olen tehnyt huonolla menestyksellä.

Olen jaarittelija. Toki voisin sanoa myös jonkin eufemismin, kuten että olen vain perusteellinen, mutta ollaan nyt rehellisiä. Jaarittelija mikä jaarittelija.

Toivon joskus kauan sitten, että toukokuun lopussa valmiina olisi ainakin 80 sivua, ja että tuo sivumäärä kattaisi jo kaikki luvut. Mutta ei. Sen sijaan liki valmiina on noin 90 sivua, ja se kattaa vasta osan luvuista 2, 3 ja 4.

Halavatun halavattu.

Sitä paitsi huomenna alkaa harjoittelu. Olen uskotellut itselleni, että se estänee erittäin tehokkaasti gradun tekemisen seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ja jos se estä, niin sen estää tämä Suomen kesä; lyhyt mutta kaunis.

Mon dieu. Sellaista on elämä. En oikeastaan ole edes niin harmissani kuin mitä ehkä pitäisi. Kuinka voisinkaan, kun gradu on kuitenkin kasvanut ja jalkapohjien alla voi jo tuntea viileän ja tahraavan kesänurmikon.

Jaarittelijana on oikeastaan hyvä olla. Silloinkin saa syödä jäätelöä ja toivoa, että josko tänä kesänä saisi auringosta pisamia.





* tässä verbissä on mukavasti tekemisen meininkiä. että kyllä tässä oikeita töitä tehdään, eikä vaan näperrellä. vaikka oikeasti vaan näperrellään. nimenomaan sitä.

Tyhjiö

Kasattuani seminaaria varten parisenkymmentä sivua melko valmista tekstiä kokoon, koin tehneeni ehkä maailman suurimman urotyön.

Kun vastaanotto tuotokselleni oli vielä enemmän positiivista kuin negatiivista, olen täällä myhäillyt ja hykerrellyt tyytyväisyyttäni.

Taputellut itseäni olalle. Hymyillyt peilikuvalle.

Ja sitten vaan tuijottanut tietokoneen ruutua. Olo onkin tuon järisyttävän puserruksen jälkeen ihan tyhjä/mä.

Kukakohan tekisi loput vaadittavat 60-80 sivua gradua varten valmiiksi?

Itse en siihen näköjään enää millään pysty. Hirvittävän vaivalloista. All that trouble.

Tokikin olen edelleen joka päivä kävellyt reippaasti kirjastoon lukemaan (hesarin verkkolehteä, tv-ohjelmien, joita en edes seuraa, juonipaljastuksia, wikipediaa), mutta sivuja ei oikein synny.

Edes Antonio ei nyt auta.

Mutta kai jokaiselle sallitaan tällainen pieni laiskistumiskohtaus? Sallitaanhan?

Koska uskon, että saamattomuudesta voi myös parantua. Voihan?

Takapakkia

Koska koen niiskuttajat* yhdeksi ärsyttävimmistä ryhmistä yliopiston kirjastoissa, ja kuulun tällä hetkellä itse tuohon joukkoon äänekkääseen, päätin jäädä kotiin työskentelemään.

Olen siis kipeä ja synkkä. En ihan OP-synkkä, mutta melkein.

Kipu johtuu kurkusta, synkkyys graduahdistuksesta.
Kun ehtii tottua rutiiniin työskentelyssä, tulee sairasvälipäivistä erittäin ahdistunut olo.
Luterilaiseksi kutsuttu työmoraali vaatisi tekemään töitä kahta kovemmin kotona.

Mutta olo on vetelä. Ja tätä myöten saamaton. Rivit syntyvät, jos syntyvät, hitaasti. Ja sekin on valehtelua, ei niitä synny juuri ollenkaan. Ja jos syntyisi, ne olisi kuitenkin ihan huonoja.

Ja aikataulukin painaa päälle. Ja muut tyhmät rästihommat. Ja varmasti on vielä jotain muutakin, en nyt vaan muista.

Nih.


Varsin valoisa asenne siis kaiken kaikkiaan. Taidan mennä jakamaan tätä riemua sittenkin kirjastoon.


*muita ovat muun muassa ryystäjät, heilujat ja äänekkäät.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosikymmenen vaihtuminen* herätti sisäisen aikatauluttajani.

Koneen ruudulta katsottuna vuosi 2010 näytti niin säntilliseltä, että päätin laatia gradulle hieman tarkempia ajallisia tavoitteita. Toistaiseksi kalenteri yltää toukokuulle asti, ja välitavoitteita löytyy nyt (vain) kuukauden välein.

Ennen kesää toivon kuitenkin katselevani koneeni tiedostoista jo ainakin puolivalmista raakiletta. Tavoitepituus on 80-100 sivua, mutta jos 1. kesäkuuta word laskee sivujen määräksi 79, en ripottele päälleni tuhkaa ja pukeudu säkkiin.

Ehkä.

Ja jos sivumäärä on tuolloin 81, palkitsen itseni kehuilla peilin edessä (ja mahdollisesti myös takana).

Tässäpä siis jaloja tavoitteita kerrakseen! Ja koska sivuja on nyt jo kertynyt viisi, voisinkin oikeastaan pitää pienen tauon...


* vai vaihtuuko se vasta ensi vuonna? häiritsevä detalji.