Matkalla valmiiksi

Tänään on publiikki, valmistuneiden juhla.

Paperit tutkinnostani sain jo aiemmin tällä viikolla, mutta koska se tapahtui hyvinkin koruttomasti hakemalla ne tiedekunnan kansliasta, aion ottaa kaiken juhlahumun irti Akatemiatalon juhlallisuuksista.

Jännittää. Ja puolitosissani toivon, että juhlassa yhteislaulettaisiin "Suvivirsi", koska siinä on koulunlopettajaisiin liittyvää tunnelmaa. Tai oikeastaan toivon ihan tosissaan.

Matka valmiiksi on siis, noh, valmis. Ajattelin ensin laittaa tähän jotain ylevän filosifista pohdintaa siitä, kuinka kaikki on kuitenkin aina jotenkin vähän keskeneräistä; että matka valmiiksi on oikeasti tätä pidempi, mutta en osaa taidakaan.

Sen sijaan menen valmistautumaan juhlaan. Keskityn nauttimaan lyhyestä hetkestä, ja siitä seikasta, että olen maisteri. Se on ihan hienoa se.

Niin kuin gradunteossakin, on tässäkin hyvä muistaa lopettaa ajoissa.
Ja tähän on hyvä lopettaa.

Curriculum

Olen työmarkkinoita silmällä pitäen päivitellyt ansioluetteloani (sekä suomeksi että) englanniksi, kansainvälisessä maailmassa kun elämme.

Koska olen mielestäni melko monella tasolla taidoiltani excellent, alkoi kyseisen sanan kohdalla esiintyä ylikäyttöä. Luonnollisesti ryhdyin miettimään synonyymejä ja kaivoin sanakirjan esille. MOT ehdotti seuraavia:

outstanding, A1 or A-one (informal), admirable, bitchin' (U.S. slang), bodacious (slang, chiefly U.S.), boffo (slang), brill (informal), brilliant, capital, champion, chillin' (U.S. slang), choice, cracking (Brit. informal), crucial (slang), def (slang), distinguished, dope (slang), estimable, exemplary, exquisite, fine, first-class, first-rate, good, great, jim-dandy (slang), mean (slang), mega (slang), meritorious, notable, noted, prime, select, sovereign, sterling, superb, superior, superlative, the dog's bollocks (taboo slang), tiptop, top-notch (informal), topping (Brit. slang), world-class, worthy 

Innostui eritoten vaihtoehdosta bitchin'. Kuvitelkaa nyt;
English, verbal and written - bitchin'
tai
MS Office skills - bitchin'

On niin hankalaa erottautua joukosta näin päivinä, joten ehkä tässä olisi hyvä keino. 
Ja kukapa ei palkkaisi moisilla taidoilla varustettua henkilöä? 
 Haluaisin tietää.

Kaikki hyvä

Opiskelujeni lähestyessä loppuaan on olo hieman haikea.
Mutta myös tyytyväinen.

Yliopisto on ollut oikea valinta; samoin tiedekunta ja pääaine.

Historian opiskelu on merkinnyt minulle sekä ympäröivän maailman että oman maailmani ymmärtämistä.

Yleisestä yksityiseen. Muista minuuteen. Ympäristön sovittamista omaan itseensä ja päin vastoin.

Vaikka gradun jälkeinen elämä näyttää tällä hetkellä aavistuksen vaikealta*, en siltikään voi katua opiskeluvalintaani. En yhtään.

Jos en VTM-papereillani saa töitä, olen saanut kuitenkin jotain paljon arvokkaampaa –
Henkistä pääomaa.*

Tietoa, jolla pärjää elämässä.*
Joka pysyy mukana.
Joka kantaa pitkälle.
Jonka avulla rakentaa uutta.


Ja sitä ei kuulkaa taantumat hetkauttele!




*itkettää, kun lukee uutisia ja katselee työpaikkailmoituksia.
*cheers, Marx!
*ja Trivial Pursuitissa.

Seison jättiläisten harteilla

Eräs julkisuuden valokeilassa laulutaitojensa vuoksi pysyttelevä nuori nainen* puhui kerran historianopiskelijan korviin anteeksiantamattomia sanoja erään lehden haastattelussa. En lähde niitä tässä tarkemmin toistelemaan, mutta ne liittyivät historian tuntemisen tarpeettomuuteen. (Voitteko kuvitella!) Lausunto oli mallia "mitäs sitä menneillä, olen kiinnostunut tulevaisuudesta" ja "ketä hei kiinnostaa, mitä vuonna 1918 tapahtui".

En nyt lähde erittelemään mennen ja tulevan välisestä eh, olennaisesta yhteydestä mitään, enkä edes vuoden 1918 tapahtumien merkityksestä maamme historiassa, koska olen näin vanhalla iällä luopunut kansanvalistuksellisesta roolistani.*

Tämän laulajattaren lausuntojen muisteleminen saa kuitenkin toisinaan edelleen, heikkoina hetkinä, kun omakin työ takkuaa, miettimään oman sukupuoleni kyvykkyyttä älylliseen toimintaan. (Eikä ollenkaan egoistisesti. -pä)

Onneksi tähän on keksitty lääke. Joka on yllä oleva kirja. (Kirjat nyt noin muutenkin ovat oivia lääkkeitä vaivaan kuin vaivaan)

Se kertoo suomalaisista naisista, pioneereista sukupuolensa edustajina tutkijuuden kentällä. Sellaisista naisista, jotka uskalsivat. Olivat älykkäitä. Ja lahjakkaita. Ja joita ilman en välttämättä kirjoittaisi graduani.

Ennen minua oli naisia, jotka eivät saaneet opiskella ollenkaan. Sitten oli naisia, jotka saivat niin tehdä vapautuksella sukupuolestaan. Ja siinä välissä ja sen jälkeen paljon naisia , jotka uskalsivat rikkoa näitä rajoja.

Se, miksi olen tässä ja voin tehdä niitä kaikkia asioita, mitä voin tehdä, on pitkällisen prosessin tulos. Mikään ei synny tyhjiössä.* Mennyt rakentaa tulevaa.

Tehdessäni pienen pientä gradua, seison ison jättiläisen harteilla.


* en nyt lähde mitään nimiä antamaan. sen verran voin sanoa, että se alkaa annalla ja loppuu bröö.
*jostain kumman syystä se ei oikein ottanut tuulta alleen?
* fyysikot (?) ja kreationistit, kukaan ei arvosta mielipiteitänne!

Tuhkasta ja muusta

Vulkaanisella tuhkalla on ihmeellisiä sivuvaikutuksia.
Toisia se esti pääsemästä pois kotoa ja toisia taas pääsemästä kotiin.
Koko maailma pieneni ja suureni samaan aikaan. Jännittävää - ja pelottavaa.

Minunkin matkaani (valmiiksi) se vaikutti.
Minut se sai kirjoittamaan 40 sivua gradua. N e l j ä k y m m e n t ä.

Tokikin tekstiä pitää vielä muokata, mahdollisesti/todennäköisesti suurestikin, mutta silti. Tällä hetkellä iloitsen vain etenemisestä, enkä ajattele törmäystä (tai tyrmäystä), jonka Herran Ohjaajani mielipide saattaa aiheuttaa.

Neljä kymmentä. Se on kuulkaa jo ihan hyvin. Ei riitä edes omat sormet ja varpaat moiseen lukuun!

Harmaasilmä

Muutama päivä arkistoissa sumentaa todellisuuden tajun.
Ja ajantajun.

Uppoan ja upottaudun historiaan.

TK-kirjoitukset ovat pirun kiinnostavia. Vaikka pitäisi keskittyä vain OP:n ja MH:n tuotoksiin, ei sitä voi olla vilkuilematta myös muidenkin tekstejä.

Ne ovat niin herttaisia.*
Innokkaita.
Ja outoja.
Asenteellisia.

Ja kun muutamat niistä on kirjoitettu käsin, kaunolla. Silloin tietää, että sitä on aherrettu jossain kannon päällä, tylsällä kynällä, lähellä tapahtumia, inspiraation vallassa.

En enää ole arkistossa. Olen Itä-Karjalassa. Täällä:

”Aunuksen kylämaisema on kuin keltaiseen kehykseen upotettu himmeänharmaa tinapeili, jonka pinnalta syksyiseen aamuauringon vielä lämmin käsi hiljaa ja varoen pyyhkii pois pirttien savua ja yön kylmää huurua.”

Olen ehkä saattanut syntyä väärään aikaan.



* yhdessä on vieno julkaisuohje ”Suomen Kuvalehteen ja muihinkin, jos kelpaa”.

Painokelvotonta

Kaikkia keinot eivät taida sittenkään olla sodassa sallittuja. Huumorista puhumattakaan.

Sensuuriin jäi kesällä 1944 Aapelin pakina, josta ote:

"... lujilla näissä viivytyskahinoissa on tietysti oltu itse kukin ... Otapa vain urakaksesi paapotella Vienan kanavalta tänne vanhan valtakunnanrajan taakse tuommoista kiireen puoleista vauhtia ja pidä samalla huolta siitä, ettei vihollinen ihan naurussasuin perässä tule, niin kyllä sinä pahemman kerran sodan makuun pääset ..."

Reunahuomautuksena artikkelissa oli "sopimattoman kevytsävyinen".

Ovatkohan tarkastajat nauraneet edes partaansa? Vai puineet vain nyrkkiään TK-mies-paralle?

Allekirjoittanutta pätkä naurattaa sopimattoman paljon. Tshihi.
Mutta naurattaisiko se enää, jos aika olisikin toinen?

Perimmäiset syyt

Jatkan tänäänkin TK-toiminnan selvitystä. Tätä työtä tehdessäni pääsen toivottavasti jollakin tasolla pureutumaan MH:n ja OP:n mielenliikkeisiin.*
Että mitä mahtoivat herrat kynäilijat ajattella TK-tekstejä sorvaillessaan? Oliko kivaa? Vai ei?

Todennäköisesti harhailen kuitenkin vaihvihkaa jälleen Herran Ohjaajani varoittamille sivupoluille.

Enkä edes sure! Koska lähes kaikki TK-miehet ovat erittäin kiinnostavia!

Yksikin kirjoitti Päämajan Tiedotusosastolle kirjeen anoen pääsyä TK-mieheksi.

Hänestä tuntui sanomattoman katkeralta, kun ei saa olla mukana näkemässä ja kokemassa, miten uutta suurta Suomea luodaan.
Ja hän vakuutti olevansa kiitollinen, jos edes lyhyeksi loppuajaksi voisin tätä tietä päästä etulinjoille.

(!)

Ensinnäkin: mikä sääli, ettei tässä maailmassa enää kirjoiteta kirjeitä!

Ja toiseksi: voi miesparkaa, kun odotettu lyhyt loppuaika, on vaihtunut pitkäksi jumitukseksi.
Ja voi miesparkaa, kun suuri on vaihtunut pieneksi.


*As if.

Silloin ennen

Elän hyvin jännityksetöntä elämää.

Päiväni koostuvat lähinnä aamun matkasta kirjastolle ja iltapäivän paluusta kotiin. Tähän väliin mahtuu istumista, lukemista ja tietokoneen näytön tuijottamista. Hyvinä päivinä saan puserrettua myös hivenen tekstiäkin ja koen ehkä muutaman oivalluksen.

Toisinaan heittäyden aivan villiksi ja menen kirjaston sijaan istumaan maakunta-arkistoon. Tiedän, siis ihan kreisiä.

Tämä rutiinilla elämisen tunne korostuu, kun luen TK-miesten kokemuksista. Eräs esimerkki matkusti keskisessä Euroopassa kesällä 1939. Kiristyvän tunnelman myötä hän joutui lähtemään Unkarista, kun Suomen lähetystöstä niin kehoitettiin.

Edessä oli epävarma paluumatka junalla Puolan ja Baltian kautta, kun lennot Budapestista Helsinkiin lopetettiin LOT-matkustajakoneen tulituksen takia.
Lähetystöstä hänen vastuulleen annettiin vielä mukaan eräs helsinkiläisrouva, joka ei syntyperänsä vuoksi voinut matkustaa enää Saksan kautta, sekä kaksi Debrecenin kesäyliopistossa opiskellutta suomalaista ylioppilasneitosta.
Unkarissa junat kulkivat vielä säännöllisesti, mutta Puolan puolella tilanne muuttui. Maa oli jo aseistautunut. Ihmiset rukoilivat epäsäännöllisesti ja oudoissa paikoissa pysähtelevässä junassa, joka välillä pimennettiin.

Kotimaan kamara tuntui varmaan matkan jälkeen erityisen rakkaalta. Ihana kesäinen Helsinki. Ei enää jälkeäkään hermostuneesta liikehdinnästä.

Kunnes tulee talvi, ja marraskuu 30. päivä.

Elän hyvin jännityksetöntä elämää. Ja hyvä niin.

Antonio, ystäväni

Tammikuun alussa muistelin joskus kuulleeni, että klassinen musiikki koskettelee ihmismielessä sellaisia tasoja, jotka auttavat keskittymään.

Tämä (testi)mielessä ryhdyin kuuntelemaan gradua tehdessäni klassista musiikkia, sattuman avustuksella Antonio Vivaldin Neljää vuodenaikaa.

Nyt en saa enää mitään tehdyksi ilman sitä. Mitään.

Kun avaan koneen, laitan musiikin heti soimaan. Kuin narkomaani. Heti.

Tunnin kestävä konsertti soi päivän aikana uudelleen, uudelleen ja vielä kerran uudelleen, monta kertaa, mutta en näytä kyllästyvän siihen ollenkaan. Siis ollenkaan.

Ja kaiken lisäksi - myönnettäköön nyt sekin - suorastaan pidän siitä.
Talvi on suosikkini.
Välillä, kun kuvittelen, että muut kirjaston asiakkaat eivät näe, suljen silmäni eräässä kohdassa.*
Ja laitan ehkä vähäksi aikaa volyymia kovemmalle.

Olen myös saattanut hankkia muitakin klassista musiikkia sisältäviä cd-levyjä, mutta oi, Antonio on silti paras. Hän on jo hän - hyvä ystäväni Antonio.

Mutta oopperasta pysyttelen kyllä kaukana.


* huoh, onneksi klassista musiikkia ei voi hyräillä. eihän?