Ilman gradua olisi moni asia jäänyt tuntemattomaksi. Olisin esimerkiksi tuskin tutustunut P. Mustapäähän, ja sitä olisi jo voinut kutsua Menetykseksi.
En juurikaan ymmärrä runoudesta, mutta P. Mustapään tuotantoon olen hurmaantunut. Ihastunutkin, vähän.
Ja jos/kun kirjoitustyö masentaa yritän muistella erityisesti tätä kohtaa runosta "Aurinko pilkistää pilven takaa lumiseen metsään".
Pane pois tuo murheen takki:
se ei istu ollenkaan,
pue yllesi riemun frakki,
ota päähäsi onnenlakki
ja yhdy iloitsemaan.
Kas, niin paljon on asenteesta kiinni.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MH. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MH. Näytä kaikki tekstit
torstai 16. syyskuuta 2010
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Vauhdin hurmaa
Ei, en ole kuopannut graduani, luovuttanut, siroitellut tuhkaa ylleni ja pukeutunut säkkiin. Vielä.
Päinvastoin - au contraire. Olen ahkeroinut arkistossa. Ahkeruuden puuskaa on puolestaan siivittänyt pääosin kaksi asiaa:
1. rajoitetut internet-yhteydet
ja
2. materiaali kutsuttiin takaisin pääkallopaikalle, joten tuli kiire käydä sitä lävitse.
OP:n tekstit on nyt siis pääosin käsitelty, mutta jäljellä ovat vielä MH:n kirjoitukset. Tilanne voisi siis näyttää valoisalta, mutta ei. MH herättää lähinnä halun ruveta ratkomaan hihansuita perunasäkkiin.
Olin nimittäin jo ihan vähän vaan tuudittautunut tunteeseen todellisesta ahkeruudesta kahlattuani lävitse kaikki OP:n TK-kirjoitukset.
Että olipas urakka, huh-huh, otsaakin pitää ihan pyyhkäistä.
Että onneksi ei sentään edessä voi olla enää ihan samanlaista rupeamaa MH:n kohdalla.
Ehei, ei voi, ei.
Kunnes kaivoin esille MH:n kirjoitukset. Ja hänhän, peijooni sentään, vasta ahkera kynäilijä onkin ollut.
Mein Gott! Miten ihmeessä?
Mies hääräili vielä komppanian päällikkönäkin, mistä on luultavasti aiheutunut kaikenlaista joutavaa paperinpyöritystä, josta olisi voinut päätellä ( ja päättelinkin surullisen virheellisesti), että eihän se nyt niin paljon kerta kaikkiaan vaan ehdi kirjoittaa, eihän, koska vuorokaudessa on kuitenkin tunteja vaan kaksikymmentäneljä, eli onhan sen pakko myös nukkua ja syödäkin välillä, ja sitä paitsi ei ne juttujen aiheetkaan noin vaan nenän eteen ilmesty, että aikaa menee niiden keksimiseenkin ja voisi luulla että sen pitäisi keksiä muillekin aiheita, tai ainakin valvoa niitä, ja kaiken lisäksi ja loppujen lopuksi hyökkäysvaiheen jälkeen ne aiheetkin loppui sitten aika pian, että mistä se muka on sitten oikein keksinyt enää kirjoittaakaan.
Mutta ei. Jotkut nyt vaan sitten ovat niin aikaansaavia. Joillekin se on jopa helppoa.
Joillekin.
Hmph.
Päinvastoin - au contraire. Olen ahkeroinut arkistossa. Ahkeruuden puuskaa on puolestaan siivittänyt pääosin kaksi asiaa:
1. rajoitetut internet-yhteydet
ja
2. materiaali kutsuttiin takaisin pääkallopaikalle, joten tuli kiire käydä sitä lävitse.
OP:n tekstit on nyt siis pääosin käsitelty, mutta jäljellä ovat vielä MH:n kirjoitukset. Tilanne voisi siis näyttää valoisalta, mutta ei. MH herättää lähinnä halun ruveta ratkomaan hihansuita perunasäkkiin.
Olin nimittäin jo ihan vähän vaan tuudittautunut tunteeseen todellisesta ahkeruudesta kahlattuani lävitse kaikki OP:n TK-kirjoitukset.
Että olipas urakka, huh-huh, otsaakin pitää ihan pyyhkäistä.
Että onneksi ei sentään edessä voi olla enää ihan samanlaista rupeamaa MH:n kohdalla.
Ehei, ei voi, ei.
Kunnes kaivoin esille MH:n kirjoitukset. Ja hänhän, peijooni sentään, vasta ahkera kynäilijä onkin ollut.
Mein Gott! Miten ihmeessä?
Mies hääräili vielä komppanian päällikkönäkin, mistä on luultavasti aiheutunut kaikenlaista joutavaa paperinpyöritystä, josta olisi voinut päätellä ( ja päättelinkin surullisen virheellisesti), että eihän se nyt niin paljon kerta kaikkiaan vaan ehdi kirjoittaa, eihän, koska vuorokaudessa on kuitenkin tunteja vaan kaksikymmentäneljä, eli onhan sen pakko myös nukkua ja syödäkin välillä, ja sitä paitsi ei ne juttujen aiheetkaan noin vaan nenän eteen ilmesty, että aikaa menee niiden keksimiseenkin ja voisi luulla että sen pitäisi keksiä muillekin aiheita, tai ainakin valvoa niitä, ja kaiken lisäksi ja loppujen lopuksi hyökkäysvaiheen jälkeen ne aiheetkin loppui sitten aika pian, että mistä se muka on sitten oikein keksinyt enää kirjoittaakaan.
Mutta ei. Jotkut nyt vaan sitten ovat niin aikaansaavia. Joillekin se on jopa helppoa.
Joillekin.
Hmph.
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Harmaasilmä
Muutama päivä arkistoissa sumentaa todellisuuden tajun.
Ja ajantajun.
Uppoan ja upottaudun historiaan.
TK-kirjoitukset ovat pirun kiinnostavia. Vaikka pitäisi keskittyä vain OP:n ja MH:n tuotoksiin, ei sitä voi olla vilkuilematta myös muidenkin tekstejä.
Ne ovat niin herttaisia.*
Innokkaita.
Ja outoja.
Asenteellisia.
Ja kun muutamat niistä on kirjoitettu käsin, kaunolla. Silloin tietää, että sitä on aherrettu jossain kannon päällä, tylsällä kynällä, lähellä tapahtumia, inspiraation vallassa.
En enää ole arkistossa. Olen Itä-Karjalassa. Täällä:
”Aunuksen kylämaisema on kuin keltaiseen kehykseen upotettu himmeänharmaa tinapeili, jonka pinnalta syksyiseen aamuauringon vielä lämmin käsi hiljaa ja varoen pyyhkii pois pirttien savua ja yön kylmää huurua.”
Olen ehkä saattanut syntyä väärään aikaan.
* yhdessä on vieno julkaisuohje ”Suomen Kuvalehteen ja muihinkin, jos kelpaa”.
Ja ajantajun.
Uppoan ja upottaudun historiaan.
TK-kirjoitukset ovat pirun kiinnostavia. Vaikka pitäisi keskittyä vain OP:n ja MH:n tuotoksiin, ei sitä voi olla vilkuilematta myös muidenkin tekstejä.
Ne ovat niin herttaisia.*
Innokkaita.
Ja outoja.
Asenteellisia.
Ja kun muutamat niistä on kirjoitettu käsin, kaunolla. Silloin tietää, että sitä on aherrettu jossain kannon päällä, tylsällä kynällä, lähellä tapahtumia, inspiraation vallassa.
En enää ole arkistossa. Olen Itä-Karjalassa. Täällä:
”Aunuksen kylämaisema on kuin keltaiseen kehykseen upotettu himmeänharmaa tinapeili, jonka pinnalta syksyiseen aamuauringon vielä lämmin käsi hiljaa ja varoen pyyhkii pois pirttien savua ja yön kylmää huurua.”
Olen ehkä saattanut syntyä väärään aikaan.
* yhdessä on vieno julkaisuohje ”Suomen Kuvalehteen ja muihinkin, jos kelpaa”.
torstai 11. maaliskuuta 2010
Jotakin vanhaa
Ei, en vieläkään ole saanut kiinni vanhasta työrytmistäni. Päätin vain jälleen jakaa menneisyyden huumorin kukkia.
Seuraavassa ote "Maininkien" artikkelista vuodelta 1918.
"Maininkien kunniakas velvollisuus on yleisesti tiedoksiantaa kantansa yleensä ilmiöihin nähden. Teemme sen seuraavassa lyhyesti ja suppeasti: Uuden toimituksen valtiollinen kanta on jyrkästi monarkistis-tasavaltalainen. Sisäisiin oloihimme nähden harrastamme dogmeihin sidottua vapaamielisyyttä, puollamme uudistuksia vanhoillisuuden merkeissä ja edistämme taantumusta yrittämällä voimaansaattaa ennenaikaisia ja kypsymättömiä säännöksiä. Ulkopolitiikkamme pitää olla sopusoinnussa Saksan kanssa. Kuitenkin on huomioonotettava ententen mielipiteet. Beani-politiikassa seisomme horjumatta edeltäjiemme kannalla. Tahdomme siis noudatettavaksi mahdollisimman epähumaanista menettelytapaa, mikäli ei kunkin beaniyksikön nöyrä ja ja hiljainen käytös sekä kunnioittava esiintyminen vanhempia civiksiä kohtaan aiheuta osittaista muutosta. Kuitenkin vastustamme ruumiillista rangaistusta, varsinkin naisiin nähden. Musertakaamme heidät henkisellä ylemmyydellä. Tämä on vakaa ja horjumaton kantamme. Joka tästä poikkeaa, häntä ahdistakaamme kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin."
Voi pojat, mitä sanaseppoja alle vuoden vanha Suomi on tuottanutkaan! Tsihihi.
Kyllä on teekkareiden huumori jäänyt kakkoseksi näiden opiskelijoiden rinnalla.
Seuraavassa ote "Maininkien" artikkelista vuodelta 1918.
"Maininkien kunniakas velvollisuus on yleisesti tiedoksiantaa kantansa yleensä ilmiöihin nähden. Teemme sen seuraavassa lyhyesti ja suppeasti: Uuden toimituksen valtiollinen kanta on jyrkästi monarkistis-tasavaltalainen. Sisäisiin oloihimme nähden harrastamme dogmeihin sidottua vapaamielisyyttä, puollamme uudistuksia vanhoillisuuden merkeissä ja edistämme taantumusta yrittämällä voimaansaattaa ennenaikaisia ja kypsymättömiä säännöksiä. Ulkopolitiikkamme pitää olla sopusoinnussa Saksan kanssa. Kuitenkin on huomioonotettava ententen mielipiteet. Beani-politiikassa seisomme horjumatta edeltäjiemme kannalla. Tahdomme siis noudatettavaksi mahdollisimman epähumaanista menettelytapaa, mikäli ei kunkin beaniyksikön nöyrä ja ja hiljainen käytös sekä kunnioittava esiintyminen vanhempia civiksiä kohtaan aiheuta osittaista muutosta. Kuitenkin vastustamme ruumiillista rangaistusta, varsinkin naisiin nähden. Musertakaamme heidät henkisellä ylemmyydellä. Tämä on vakaa ja horjumaton kantamme. Joka tästä poikkeaa, häntä ahdistakaamme kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin."
Voi pojat, mitä sanaseppoja alle vuoden vanha Suomi on tuottanutkaan! Tsihihi.
Kyllä on teekkareiden huumori jäänyt kakkoseksi näiden opiskelijoiden rinnalla.
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Perimmäiset syyt
Jatkan tänäänkin TK-toiminnan selvitystä. Tätä työtä tehdessäni pääsen toivottavasti jollakin tasolla pureutumaan MH:n ja OP:n mielenliikkeisiin.*
Että mitä mahtoivat herrat kynäilijat ajattella TK-tekstejä sorvaillessaan? Oliko kivaa? Vai ei?
Todennäköisesti harhailen kuitenkin vaihvihkaa jälleen Herran Ohjaajani varoittamille sivupoluille.
Enkä edes sure! Koska lähes kaikki TK-miehet ovat erittäin kiinnostavia!
Yksikin kirjoitti Päämajan Tiedotusosastolle kirjeen anoen pääsyä TK-mieheksi.
Hänestä tuntui sanomattoman katkeralta, kun ei saa olla mukana näkemässä ja kokemassa, miten uutta suurta Suomea luodaan.
Ja hän vakuutti olevansa kiitollinen, jos edes lyhyeksi loppuajaksi voisin tätä tietä päästä etulinjoille.
(!)
Ensinnäkin: mikä sääli, ettei tässä maailmassa enää kirjoiteta kirjeitä!
Ja toiseksi: voi miesparkaa, kun odotettu lyhyt loppuaika, on vaihtunut pitkäksi jumitukseksi.
Ja voi miesparkaa, kun suuri on vaihtunut pieneksi.
*As if.
Että mitä mahtoivat herrat kynäilijat ajattella TK-tekstejä sorvaillessaan? Oliko kivaa? Vai ei?
Todennäköisesti harhailen kuitenkin vaihvihkaa jälleen Herran Ohjaajani varoittamille sivupoluille.
Enkä edes sure! Koska lähes kaikki TK-miehet ovat erittäin kiinnostavia!
Yksikin kirjoitti Päämajan Tiedotusosastolle kirjeen anoen pääsyä TK-mieheksi.
Hänestä tuntui sanomattoman katkeralta, kun ei saa olla mukana näkemässä ja kokemassa, miten uutta suurta Suomea luodaan.
Ja hän vakuutti olevansa kiitollinen, jos edes lyhyeksi loppuajaksi voisin tätä tietä päästä etulinjoille.
(!)
Ensinnäkin: mikä sääli, ettei tässä maailmassa enää kirjoiteta kirjeitä!
Ja toiseksi: voi miesparkaa, kun odotettu lyhyt loppuaika, on vaihtunut pitkäksi jumitukseksi.
Ja voi miesparkaa, kun suuri on vaihtunut pieneksi.
*As if.
maanantai 18. tammikuuta 2010
Pieniä sanoja
Haluaisin graduni olevan (paitsi valmis tänä vuonna, myös) kielellisesti ansiokasta.
Sellaista sujuvaa tekstiä, mukavaa luettavaa. Sellaista, jota luettaessa, herää kiinnostus aiheeseen. Tai ylipäätään seuraavaan lauseeseen.
Henk. koht. tämä näyttää tällä hetkellä merkitsevän sitä, että täytän/pilaan lauseeni pienillä täytesanoilla. Ehdotonta ykkössijaa pitelee par'aikaa sana kuitenkin.
Taustoitukseni mukaan Suomessa tapahtuu aina jotain, jonka jälkeen sanon, että kuitenkin ---. Ja sitten taas uusi käänne ja kuitenkin ---. Ja ehkä jotain yllättävää, mutta sitten aina kuitenkin ---.
Olen korvannut Suomen historian ehkä- ja mutta-tilanteet kuitenkin-käänteellä. Ehkäpä tästä nousee vielä huikea trendi kotimaan tutkijapiireissä?
Jos moista nousua ei tapahdu (!), niin sitten sorvailen tekstiäni ja (julmasti) poistan turhat* kuitenkin-sanat.
Kill your darlings, OP ja MH olisivat varmaan vinkanneet.
* prosenteissa aika iso osa kokonaisuudesta.
Sellaista sujuvaa tekstiä, mukavaa luettavaa. Sellaista, jota luettaessa, herää kiinnostus aiheeseen. Tai ylipäätään seuraavaan lauseeseen.
Henk. koht. tämä näyttää tällä hetkellä merkitsevän sitä, että täytän/pilaan lauseeni pienillä täytesanoilla. Ehdotonta ykkössijaa pitelee par'aikaa sana kuitenkin.
Taustoitukseni mukaan Suomessa tapahtuu aina jotain, jonka jälkeen sanon, että kuitenkin ---. Ja sitten taas uusi käänne ja kuitenkin ---. Ja ehkä jotain yllättävää, mutta sitten aina kuitenkin ---.
Olen korvannut Suomen historian ehkä- ja mutta-tilanteet kuitenkin-käänteellä. Ehkäpä tästä nousee vielä huikea trendi kotimaan tutkijapiireissä?
Jos moista nousua ei tapahdu (!), niin sitten sorvailen tekstiäni ja (julmasti) poistan turhat* kuitenkin-sanat.
Kill your darlings, OP ja MH olisivat varmaan vinkanneet.
* prosenteissa aika iso osa kokonaisuudesta.
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Silmäilyä
Materiaalin saapuminen arkistoon ei kyllä millään muotoa kuulosta jännittävältä, mutta kyllä se sitä on. Kävin viime viikolla tutustumassa ensimmäistä kertaa varsinaiseen gradu-aineistooni, jota oli saapunut muhkeat kuusi kansiota, ja koin herkkiä hetkiä.
Että näitä papereita on kosketeltu joskus silloin.
Että MH ja OP ovat pitäneet tätä samaa arkkia käsissään.
Joku on ehkä kiireellä vienyt tämänkin jutun lähetettäväksi eteenpäin. Ja tähän on leimattu salainen.
Tunsin opiskelevani oikeaa ainetta. Ajattelin - "voisin ryhtyä tutkijaksi".
Mustavalkoisten valokuvien äärellä tunsin jo suorastaan suurta hartautta. Millainen on ollut hetki, jolloin kameran laukaisinta on painettu. Millainen se on ollut kameran edessä? Takana?
Kuvissa näkyi vankeja, vanhoja taloja, miehiä marssimassa pitkissä jonoissa. Ja hartaita kasvoja jumalanpalveluksen jälkeen, iloisia kyläläisiä, lapsia, vanhuksia.
Sotilaita, jotka todennäköisesti olivat minua nuorempia. Paljonkin, ehkä.
Pakkohan siinä oli miettiä, että mitä heille oli käynyt.
Sitten törmäsin listaan komppanioiden miehistä. Siinä luki - nimi, syntymäaika, sotilasarvo, ja - haavoittunut tai kaatunut. Haavoittunut vakavasti astuttuaan miinaan, kuollut matkalla sotilassairaalaan. Haavoittunut vakavasti kaulaan, kasvoihin. Kuollut sotilassairaalassa seuraavana päivänä. Kuollut tehtävässä kentällä.
Melkein itkin. Enkä enää halunnutkaan tutkijaksi.
Että näitä papereita on kosketeltu joskus silloin.
Että MH ja OP ovat pitäneet tätä samaa arkkia käsissään.
Joku on ehkä kiireellä vienyt tämänkin jutun lähetettäväksi eteenpäin. Ja tähän on leimattu salainen.
Tunsin opiskelevani oikeaa ainetta. Ajattelin - "voisin ryhtyä tutkijaksi".
Mustavalkoisten valokuvien äärellä tunsin jo suorastaan suurta hartautta. Millainen on ollut hetki, jolloin kameran laukaisinta on painettu. Millainen se on ollut kameran edessä? Takana?
Kuvissa näkyi vankeja, vanhoja taloja, miehiä marssimassa pitkissä jonoissa. Ja hartaita kasvoja jumalanpalveluksen jälkeen, iloisia kyläläisiä, lapsia, vanhuksia.
Sotilaita, jotka todennäköisesti olivat minua nuorempia. Paljonkin, ehkä.
Pakkohan siinä oli miettiä, että mitä heille oli käynyt.
Sitten törmäsin listaan komppanioiden miehistä. Siinä luki - nimi, syntymäaika, sotilasarvo, ja - haavoittunut tai kaatunut. Haavoittunut vakavasti astuttuaan miinaan, kuollut matkalla sotilassairaalaan. Haavoittunut vakavasti kaulaan, kasvoihin. Kuollut sotilassairaalassa seuraavana päivänä. Kuollut tehtävässä kentällä.
Melkein itkin. Enkä enää halunnutkaan tutkijaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
