Olen työmarkkinoita silmällä pitäen päivitellyt ansioluetteloani (sekä suomeksi että) englanniksi, kansainvälisessä maailmassa kun elämme.
Koska olen mielestäni melko monella tasolla taidoiltani excellent, alkoi kyseisen sanan kohdalla esiintyä ylikäyttöä. Luonnollisesti ryhdyin miettimään synonyymejä ja kaivoin sanakirjan esille. MOT ehdotti seuraavia:
outstanding, A1 or A-one (informal), admirable, bitchin' (U.S. slang), bodacious (slang, chiefly U.S.), boffo (slang), brill (informal), brilliant, capital, champion, chillin' (U.S. slang), choice, cracking (Brit. informal), crucial (slang), def (slang), distinguished, dope (slang), estimable, exemplary, exquisite, fine, first-class, first-rate, good, great, jim-dandy (slang), mean (slang), mega (slang), meritorious, notable, noted, prime, select, sovereign, sterling, superb, superior, superlative, the dog's bollocks (taboo slang), tiptop, top-notch (informal), topping (Brit. slang), world-class, worthy
Innostui eritoten vaihtoehdosta bitchin'. Kuvitelkaa nyt;
English, verbal and written - bitchin'
tai
MS Office skills - bitchin'
On niin hankalaa erottautua joukosta näin päivinä, joten ehkä tässä olisi hyvä keino.
Ja kukapa ei palkkaisi moisilla taidoilla varustettua henkilöä?
Haluaisin tietää.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rönsyily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rönsyily. Näytä kaikki tekstit
torstai 28. lokakuuta 2010
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Ei vielä valmista
Mutta yritys on kova.
Ydin alkaa olla kasassa ja Herraa Ohjaajaani häiritsen toivottavasti kuun vaihteessa, mukavan runsaalla 100 sivun paketilla*.
Kyllä se tästä.
En luovuta.
Kyl, kyl.
Mutta ei se ihan helppoa ole.
*määrän ja laadun suhteestahan on joskus sanottu jotain viisasta?
Ydin alkaa olla kasassa ja Herraa Ohjaajaani häiritsen toivottavasti kuun vaihteessa, mukavan runsaalla 100 sivun paketilla*.
Kyllä se tästä.
En luovuta.
Kyl, kyl.
Mutta ei se ihan helppoa ole.
*määrän ja laadun suhteestahan on joskus sanottu jotain viisasta?
maanantai 31. toukokuuta 2010
Ei niin ytimekkäästi
Olen sorvaillut* graduani tässä viime päivät sievempään kuntoon.
Hionut väliotsikoita ja niiden asettelua, tarkistanut kieliasua ja selkeyttänyt lauseita.
Mutta ennen kaikkea kuitenkin yrittänyt lyhentää sitä.
Sanomattakin lienee selvää, että jälkimmäistä olen tehnyt huonolla menestyksellä.
Olen jaarittelija. Toki voisin sanoa myös jonkin eufemismin, kuten että olen vain perusteellinen, mutta ollaan nyt rehellisiä. Jaarittelija mikä jaarittelija.
Toivon joskus kauan sitten, että toukokuun lopussa valmiina olisi ainakin 80 sivua, ja että tuo sivumäärä kattaisi jo kaikki luvut. Mutta ei. Sen sijaan liki valmiina on noin 90 sivua, ja se kattaa vasta osan luvuista 2, 3 ja 4.
Halavatun halavattu.
Sitä paitsi huomenna alkaa harjoittelu. Olen uskotellut itselleni, että se estänee erittäin tehokkaasti gradun tekemisen seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ja jos se estä, niin sen estää tämä Suomen kesä; lyhyt mutta kaunis.
Mon dieu. Sellaista on elämä. En oikeastaan ole edes niin harmissani kuin mitä ehkä pitäisi. Kuinka voisinkaan, kun gradu on kuitenkin kasvanut ja jalkapohjien alla voi jo tuntea viileän ja tahraavan kesänurmikon.
Jaarittelijana on oikeastaan hyvä olla. Silloinkin saa syödä jäätelöä ja toivoa, että josko tänä kesänä saisi auringosta pisamia.
* tässä verbissä on mukavasti tekemisen meininkiä. että kyllä tässä oikeita töitä tehdään, eikä vaan näperrellä. vaikka oikeasti vaan näperrellään. nimenomaan sitä.
Hionut väliotsikoita ja niiden asettelua, tarkistanut kieliasua ja selkeyttänyt lauseita.
Mutta ennen kaikkea kuitenkin yrittänyt lyhentää sitä.
Sanomattakin lienee selvää, että jälkimmäistä olen tehnyt huonolla menestyksellä.
Olen jaarittelija. Toki voisin sanoa myös jonkin eufemismin, kuten että olen vain perusteellinen, mutta ollaan nyt rehellisiä. Jaarittelija mikä jaarittelija.
Toivon joskus kauan sitten, että toukokuun lopussa valmiina olisi ainakin 80 sivua, ja että tuo sivumäärä kattaisi jo kaikki luvut. Mutta ei. Sen sijaan liki valmiina on noin 90 sivua, ja se kattaa vasta osan luvuista 2, 3 ja 4.
Halavatun halavattu.
Sitä paitsi huomenna alkaa harjoittelu. Olen uskotellut itselleni, että se estänee erittäin tehokkaasti gradun tekemisen seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ja jos se estä, niin sen estää tämä Suomen kesä; lyhyt mutta kaunis.
Mon dieu. Sellaista on elämä. En oikeastaan ole edes niin harmissani kuin mitä ehkä pitäisi. Kuinka voisinkaan, kun gradu on kuitenkin kasvanut ja jalkapohjien alla voi jo tuntea viileän ja tahraavan kesänurmikon.
Jaarittelijana on oikeastaan hyvä olla. Silloinkin saa syödä jäätelöä ja toivoa, että josko tänä kesänä saisi auringosta pisamia.
* tässä verbissä on mukavasti tekemisen meininkiä. että kyllä tässä oikeita töitä tehdään, eikä vaan näperrellä. vaikka oikeasti vaan näperrellään. nimenomaan sitä.
torstai 11. maaliskuuta 2010
Jotakin vanhaa
Ei, en vieläkään ole saanut kiinni vanhasta työrytmistäni. Päätin vain jälleen jakaa menneisyyden huumorin kukkia.
Seuraavassa ote "Maininkien" artikkelista vuodelta 1918.
"Maininkien kunniakas velvollisuus on yleisesti tiedoksiantaa kantansa yleensä ilmiöihin nähden. Teemme sen seuraavassa lyhyesti ja suppeasti: Uuden toimituksen valtiollinen kanta on jyrkästi monarkistis-tasavaltalainen. Sisäisiin oloihimme nähden harrastamme dogmeihin sidottua vapaamielisyyttä, puollamme uudistuksia vanhoillisuuden merkeissä ja edistämme taantumusta yrittämällä voimaansaattaa ennenaikaisia ja kypsymättömiä säännöksiä. Ulkopolitiikkamme pitää olla sopusoinnussa Saksan kanssa. Kuitenkin on huomioonotettava ententen mielipiteet. Beani-politiikassa seisomme horjumatta edeltäjiemme kannalla. Tahdomme siis noudatettavaksi mahdollisimman epähumaanista menettelytapaa, mikäli ei kunkin beaniyksikön nöyrä ja ja hiljainen käytös sekä kunnioittava esiintyminen vanhempia civiksiä kohtaan aiheuta osittaista muutosta. Kuitenkin vastustamme ruumiillista rangaistusta, varsinkin naisiin nähden. Musertakaamme heidät henkisellä ylemmyydellä. Tämä on vakaa ja horjumaton kantamme. Joka tästä poikkeaa, häntä ahdistakaamme kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin."
Voi pojat, mitä sanaseppoja alle vuoden vanha Suomi on tuottanutkaan! Tsihihi.
Kyllä on teekkareiden huumori jäänyt kakkoseksi näiden opiskelijoiden rinnalla.
Seuraavassa ote "Maininkien" artikkelista vuodelta 1918.
"Maininkien kunniakas velvollisuus on yleisesti tiedoksiantaa kantansa yleensä ilmiöihin nähden. Teemme sen seuraavassa lyhyesti ja suppeasti: Uuden toimituksen valtiollinen kanta on jyrkästi monarkistis-tasavaltalainen. Sisäisiin oloihimme nähden harrastamme dogmeihin sidottua vapaamielisyyttä, puollamme uudistuksia vanhoillisuuden merkeissä ja edistämme taantumusta yrittämällä voimaansaattaa ennenaikaisia ja kypsymättömiä säännöksiä. Ulkopolitiikkamme pitää olla sopusoinnussa Saksan kanssa. Kuitenkin on huomioonotettava ententen mielipiteet. Beani-politiikassa seisomme horjumatta edeltäjiemme kannalla. Tahdomme siis noudatettavaksi mahdollisimman epähumaanista menettelytapaa, mikäli ei kunkin beaniyksikön nöyrä ja ja hiljainen käytös sekä kunnioittava esiintyminen vanhempia civiksiä kohtaan aiheuta osittaista muutosta. Kuitenkin vastustamme ruumiillista rangaistusta, varsinkin naisiin nähden. Musertakaamme heidät henkisellä ylemmyydellä. Tämä on vakaa ja horjumaton kantamme. Joka tästä poikkeaa, häntä ahdistakaamme kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin."
Voi pojat, mitä sanaseppoja alle vuoden vanha Suomi on tuottanutkaan! Tsihihi.
Kyllä on teekkareiden huumori jäänyt kakkoseksi näiden opiskelijoiden rinnalla.
torstai 18. helmikuuta 2010
Huumorin kukkia
Aapeli on uusi rakkauteni.
Edellisen, sensuurin uhriksi joutuneen tekstin jälkeen törmäsin myös hänen kirjoitukseensa Mörkki monologi, jossa hän ns. "ottaa kantaa" Olavi Paavolaisen Synkkään yksinpuheluun.
Monologi nosti Aapelin laajan yleisön tietoisuuteen, mutta koska itse kuuluun suppeaan yleisöön, pääsin nauttimaan siitä vasta nyt.
Ohessa otteita monologista:
Kesällä 1943
Jos en olisi kirjastossa nauraisin lujempaa, ääneenhän nauran jo nyt.
Edellisen, sensuurin uhriksi joutuneen tekstin jälkeen törmäsin myös hänen kirjoitukseensa Mörkki monologi, jossa hän ns. "ottaa kantaa" Olavi Paavolaisen Synkkään yksinpuheluun.
Monologi nosti Aapelin laajan yleisön tietoisuuteen, mutta koska itse kuuluun suppeaan yleisöön, pääsin nauttimaan siitä vasta nyt.
Ohessa otteita monologista:
Kesällä 1943
Nyt on sota.
Inhoan sydämeni pohjasta sotaa, mutta olen päättänyt olla mukana loppuun asti. Hotelli Kalevassa Mikkelissä.
Olen synkkä.
Kyllä minä tiedän miten sota päättyy, mutta en sano. Sanon vasta vuonna 1946, silloin on vaarattomampaa. Ja helpompaa.
Kaipaan sanomattomasti ranskalaisia hajuvesiä ja silkkipyjamaani. Mihin alennustilaan Hitler onkaan meidät ajanut. Nukun yöni nykyään aivan barbaarisesti, palttinaisessa yöpaidassa.
Poikia kaatuu rintamillamme. Valitan. On varmasti hyvin ikävää kaatua. Mutta minkä tähden ei uskottu mitä minä meinasin sanoa vuonna 1939!
Sanomalehdistä luen, että kuuluisa ranskalainen pääskysenmunien keräilijä Parbleu on kuollut. Itkin koko päivän.
Olen entistä synkempi.
Tänään kuulin käen kukkuvan: Menin puistoon olemaan mietteissäni. Tunnen ettei hermoni kestä tätä enää pitkään.
Seison öisin Euroopan kartan ääressä ja siirtelen nuppineuloja. Maailmaa muovataan nyt uudestaan, kaikki on käymistilassa. Olen tilannut Helsingistä pussillisen nuppineuloja lisää.
Jos en olisi kirjastossa nauraisin lujempaa, ääneenhän nauran jo nyt.
torstai 11. helmikuuta 2010
Kärpänen vesilasissa - hienoa!
Ihmiset on hauskoja.
Enkä puhu nyt vain Aapelista.* OP oli myös hauska.
Hän harjoitti nimittäin omien sanojensa mukaan "mitä pirullisinta muistilippusysteemiä".
Kirjoitteli milloin mieleen sattui salaperäisiä muistiinpanoja, joiden "kabbalistinen salakieli" oli jokaiselle muulle, paitsi hänelle itselleen "käsittämätöntä".
Joskus se oli tosin käsittämätöntä myös hänelle itselleen.
"... löysin eilen kolmisen viikkoa sitten tehdyn muistiinpanon 'Kärpänen vesilasissa - hienoa!', jonka nerokkuutta yhtä vähän kuin ideaakin minun oli enää mahdotonta tajuta. Olen sitä kovasti surrut, sillä olihan siinä kaiken lisäksi vieläpä erikoinen huudahdus 'Hienoa'..."
Kerran MK palasi lomilta miesten yhteiseen asuntoon, jossa kaikki valot paloivat ja OP istui nojatuolissa lukien omaa teostaan, tunteisiinsa uponneina.
Mitä sinä itket?, MK kysyi.
Tukahtuneella äänellä OP vastaa: "Kun minä kirjoitan niin hyvin!".
Seuraa jälleen syventyminen kirjaan, ja hetken päästä OP:n reippaampi huudahdus: "Tehkääs perässä!"
Aikamoista! Ja siinäpä muuten kaksi huudahdusta, joita ei ole odotettavissa tämän gradun tiimoilta. Sanoi hän suomalaisen huonolla itsetunnolla.
* Ja Aapelin kohdallakin kyse oli lähinnä hänen kirjoituksistaan. Henkilönähän se on voinut olla vaikka minkälainen kääpä. Paitsi että tuskin oli.
Enkä puhu nyt vain Aapelista.* OP oli myös hauska.
Hän harjoitti nimittäin omien sanojensa mukaan "mitä pirullisinta muistilippusysteemiä".
Kirjoitteli milloin mieleen sattui salaperäisiä muistiinpanoja, joiden "kabbalistinen salakieli" oli jokaiselle muulle, paitsi hänelle itselleen "käsittämätöntä".
Joskus se oli tosin käsittämätöntä myös hänelle itselleen.
"... löysin eilen kolmisen viikkoa sitten tehdyn muistiinpanon 'Kärpänen vesilasissa - hienoa!', jonka nerokkuutta yhtä vähän kuin ideaakin minun oli enää mahdotonta tajuta. Olen sitä kovasti surrut, sillä olihan siinä kaiken lisäksi vieläpä erikoinen huudahdus 'Hienoa'..."
Kerran MK palasi lomilta miesten yhteiseen asuntoon, jossa kaikki valot paloivat ja OP istui nojatuolissa lukien omaa teostaan, tunteisiinsa uponneina.
Mitä sinä itket?, MK kysyi.
Tukahtuneella äänellä OP vastaa: "Kun minä kirjoitan niin hyvin!".
Seuraa jälleen syventyminen kirjaan, ja hetken päästä OP:n reippaampi huudahdus: "Tehkääs perässä!"
Aikamoista! Ja siinäpä muuten kaksi huudahdusta, joita ei ole odotettavissa tämän gradun tiimoilta. Sanoi hän suomalaisen huonolla itsetunnolla.
* Ja Aapelin kohdallakin kyse oli lähinnä hänen kirjoituksistaan. Henkilönähän se on voinut olla vaikka minkälainen kääpä. Paitsi että tuskin oli.
tiistai 19. tammikuuta 2010
Suurta ja pientä
Aihetta tutkiessani törmään jatkuvasti suurmiehiin.
Sellaisiin, joiden historiaan jättämä jalanjälki ei ole mitään kokoa 37, vaan vähintäänkin 52, ja vielä isolla, oikein maskuliinisella saappaalla.
Olonsa tunteekin siis välillä kovin pieneksi. (Näin pieneksi.)
Samalla pääsee kuitenkin myös lukemaan ilahduttavia anekdootteja, kuten tänään Mannerheimista.
"Lähin esimieheni oli luutnantti, vapaaherra Mannerheim, sittemmin Suomen vallankumouksen pyöveli. Hän oli alkuperältään ruotsalainen ja kasvatukseltaan suomalainen ja piti mallikelpoisen palkkasoturin tavoin palvelusta ammattina eikä kevytmielisenä ajanvietteenä. Hän osasi suorittaa kaiken esimerkillisen hyvin, jopa juodakin niin, että pysyi selvänä. Sisimmässään Mannerheim aivan varmasti halveksi siviilimäisiä sotilaitamme, mutta osasi ilmaista käsityksensä niin hyväntahtoisesti, että monet luulivat tuon 'hyvää tarkoittavan, mutta rajoittuneen' paronin laskevan vain leikkiä."
Aikamoinen mies, tuo Mannerheimi. Ja ihan hyvin, suurimmalta suomalaiselta.
Sellaisiin, joiden historiaan jättämä jalanjälki ei ole mitään kokoa 37, vaan vähintäänkin 52, ja vielä isolla, oikein maskuliinisella saappaalla.
Olonsa tunteekin siis välillä kovin pieneksi. (Näin pieneksi.)
Samalla pääsee kuitenkin myös lukemaan ilahduttavia anekdootteja, kuten tänään Mannerheimista.
"Lähin esimieheni oli luutnantti, vapaaherra Mannerheim, sittemmin Suomen vallankumouksen pyöveli. Hän oli alkuperältään ruotsalainen ja kasvatukseltaan suomalainen ja piti mallikelpoisen palkkasoturin tavoin palvelusta ammattina eikä kevytmielisenä ajanvietteenä. Hän osasi suorittaa kaiken esimerkillisen hyvin, jopa juodakin niin, että pysyi selvänä. Sisimmässään Mannerheim aivan varmasti halveksi siviilimäisiä sotilaitamme, mutta osasi ilmaista käsityksensä niin hyväntahtoisesti, että monet luulivat tuon 'hyvää tarkoittavan, mutta rajoittuneen' paronin laskevan vain leikkiä."
Aikamoinen mies, tuo Mannerheimi. Ja ihan hyvin, suurimmalta suomalaiselta.
maanantai 18. tammikuuta 2010
Vaihdokkaita
Totuus on tarua fantsumpaa.
Sen tiesin jo, mutta tänään opin lisäksi tämän:
Vuosien 1917-1918 vaihteen itsenäistymishulinoissa pohti eräs aivoriihi Suomessa mielenkiintoista vaihtokauppaa Ruotsin kanssa.
Entiselle emämaalle annettaisiin Ahvenanmaa, jos Suomi saisi hieman korvausta Itä-Karjalan muodossa.
Ihan kreisiä.
Ja kuka vielä väittää, että historia ei olisi mielenkiintoista? Kaikkea muuta.
Sen tiesin jo, mutta tänään opin lisäksi tämän:
Vuosien 1917-1918 vaihteen itsenäistymishulinoissa pohti eräs aivoriihi Suomessa mielenkiintoista vaihtokauppaa Ruotsin kanssa.
Entiselle emämaalle annettaisiin Ahvenanmaa, jos Suomi saisi hieman korvausta Itä-Karjalan muodossa.
Ihan kreisiä.
Ja kuka vielä väittää, että historia ei olisi mielenkiintoista? Kaikkea muuta.
maanantai 11. tammikuuta 2010
Jo muinaiset roomalaiset
Otsikko kertoo kaiken.
Työstän yhä/edelleen/vieläkin aiheeni alustusta, koska nähtävästi haen tapahtumien syitä liki parintuhannen vuoden takaa.
Toistaiseksi olen jo luisunut 1800-luvun puoliväliin, ja nyt vieressäni on kirja, joka esittelee tapahtumia 1000-luvulta.
Ja oma aiheeni ajoittuu 1940-luvun alkuun.
Hupsista.
Todennäköisesti päädyn siis jossain vaiheessa tutkimaan esihistoriallisia kalliomaalauksia, koska nekin tavallaan kyllä liittyvät aiheeseeni.*
Toinen vaihtoehto on se, että hillitsen itseni. Jos haluan saada työni valmiiksi, en kaivele tapahtumien taustoja enää enempää. Ylipäätään muutama sivu siitä riittää.
Eli laitan kirjan kiinni. Siirrän sen pois ulottuviltani, takaisin omaan hyllyynsä. Käännän yksinkertaisesti houkutuksille selkäni.
Lapsellisen helppoa!
Ja teen sen heti. Tai siis heti sen jälkeen, kun olen lukenut vielä tämän luvun. Ja ihan vähän vaan silmäillyt tuota toista.
* kenttämatka Ranskaan edessä!
Työstän yhä/edelleen/vieläkin aiheeni alustusta, koska nähtävästi haen tapahtumien syitä liki parintuhannen vuoden takaa.
Toistaiseksi olen jo luisunut 1800-luvun puoliväliin, ja nyt vieressäni on kirja, joka esittelee tapahtumia 1000-luvulta.
Ja oma aiheeni ajoittuu 1940-luvun alkuun.
Hupsista.
Todennäköisesti päädyn siis jossain vaiheessa tutkimaan esihistoriallisia kalliomaalauksia, koska nekin tavallaan kyllä liittyvät aiheeseeni.*
Toinen vaihtoehto on se, että hillitsen itseni. Jos haluan saada työni valmiiksi, en kaivele tapahtumien taustoja enää enempää. Ylipäätään muutama sivu siitä riittää.
Eli laitan kirjan kiinni. Siirrän sen pois ulottuviltani, takaisin omaan hyllyynsä. Käännän yksinkertaisesti houkutuksille selkäni.
Lapsellisen helppoa!
Ja teen sen heti. Tai siis heti sen jälkeen, kun olen lukenut vielä tämän luvun. Ja ihan vähän vaan silmäillyt tuota toista.
* kenttämatka Ranskaan edessä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
