Laahustan jossain tylsistymisen ja turhautumisen välisessä maastossa.
Ohjaajani ei lupauksestaan huolimatta ole lähettänyt palautetta, joten työni on stagnaatiossa. Tokihan tässä voisi tehdä muita opintojen viimeistelyyn liittyviä hommia, mutta enpäs tee.
Ja yllättävän hyvin saa ajan kulumaan tekemättä mitään. Esimerkiksi synkkien ajatusten kehittäminen vie yllättävän paljon aikaa.
Voi vaikka miettiä, kuinka h u o n o oma gradu nyt kertakaikkisesti on.
Tai kuinka v a i k e a a on saada a) työtä b) miellyttävää työtä.
Ja kuinka s u r k e a ystävä on ollut viimeisten pari/monen kuukauden aikana, kun on keskittynyt vain tietokoneen äärellä kykkimiseen.
Sekä kuinka kunto on rapistunut m i t ä t t ö m ä k s i , kun ei liiku neljän seinän sisältä minnekään.
Äh.
Tylsyyttä ja turhautumistakin ärsyttävämpää on itsesäälissä vellominen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ei hyvä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ei hyvä. Näytä kaikki tekstit
perjantai 1. lokakuuta 2010
keskiviikko 22. syyskuuta 2010
Oho
Eilen, ensimmäistä kertaa koko graduprojektini aikana, kyllästyin aiheeseeni.
Typerät tyypit, typerät kirjoitukset – kaikki typerää, typerää, typerää.
Aivan helkkarin typerää.
En jaksa, en varmasti tee enää riviäkään. En, en, en.
Yök.
Ja mitä sitten tein; lähetin koko pakkauksen Ohjaajalleni esiluettavaksi.
Olkoon hänen ongelmansa.
Hähää.
Kjäh, Kjäh.
Ja mitä sitten tapahtui; suunnaton katumus.
Ei se ollut vielä läheskään valmis.
Mitä meninkään tekemään.
Voi Luoja.
Rakkaani, tule takaisin!
Typerät tyypit, typerät kirjoitukset – kaikki typerää, typerää, typerää.
Aivan helkkarin typerää.
En jaksa, en varmasti tee enää riviäkään. En, en, en.
Yök.
Ja mitä sitten tein; lähetin koko pakkauksen Ohjaajalleni esiluettavaksi.
Olkoon hänen ongelmansa.
Hähää.
Kjäh, Kjäh.
Ja mitä sitten tapahtui; suunnaton katumus.
Ei se ollut vielä läheskään valmis.
Mitä meninkään tekemään.
Voi Luoja.
Rakkaani, tule takaisin!
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Jaa gradu vai?
Gradutiedostoni alkavat pölyttyä*.
En ole vilkaissutkaan koneen suuntaan kohta kolmeen viikkoon koska olen ollut töissä/laiska/syönyt jäätelöä/tukahtunut kuumuuteen/stressannut valmistumisen jälkeisestä elämästä.
Kait se siellä itsekseenkin kehittyy. Niin kuin olut tai leipätaikina.*
Ja eikös se gradun kanssa puuhastelu olekin vähän niin kuin pyörällä ajamista; sitä taitoa ei koskaan unohda?
Että ei mitään hätää, vaikka en sitä vähään aikaan ajattelisikaan.
Sitä paitsi ajattelin lotota tulevana viikonloppuna, ja koska voittomahdollisuuteni ovat suuret voin valmistautua vapaaherrattaren elämään, eikä vapaaherrattaret tarvitse mitään loppututkintoja. Niillä on rahaa (ja hieno titteli).
Niin että in your face omatunto. Kaikki on suunniteltua ja tarkkaan harkittua.
Ei pelkkä hattuteline tämän blogin pitäjä!
JÄLKIHUOMAUTUS 1: Lottopottina onkin vain miljoona euroa. Ei riitä. Suunnitelmani kehnous alkaa näkyä.
JÄLKIHUOMAUTUS 2: Unohdin sitten muutenkin lotota. Aloitan suunnitelman c suunnittelun.
* vertauskuvallisesti, siis. eihän tietokoneen tiedostot pölyty, hyvät hyssykät sentään.
* ja sitten kun syksyllä taas avaan kansiot niin sieltä löytyykin ihanainen valmis pro gradu –tutkielma.
En ole vilkaissutkaan koneen suuntaan kohta kolmeen viikkoon koska olen ollut töissä/laiska/syönyt jäätelöä/tukahtunut kuumuuteen/stressannut valmistumisen jälkeisestä elämästä.
Kait se siellä itsekseenkin kehittyy. Niin kuin olut tai leipätaikina.*
Ja eikös se gradun kanssa puuhastelu olekin vähän niin kuin pyörällä ajamista; sitä taitoa ei koskaan unohda?
Että ei mitään hätää, vaikka en sitä vähään aikaan ajattelisikaan.
Sitä paitsi ajattelin lotota tulevana viikonloppuna, ja koska voittomahdollisuuteni ovat suuret voin valmistautua vapaaherrattaren elämään, eikä vapaaherrattaret tarvitse mitään loppututkintoja. Niillä on rahaa (ja hieno titteli).
Niin että in your face omatunto. Kaikki on suunniteltua ja tarkkaan harkittua.
Ei pelkkä hattuteline tämän blogin pitäjä!
JÄLKIHUOMAUTUS 1: Lottopottina onkin vain miljoona euroa. Ei riitä. Suunnitelmani kehnous alkaa näkyä.
JÄLKIHUOMAUTUS 2: Unohdin sitten muutenkin lotota. Aloitan suunnitelman c suunnittelun.
* vertauskuvallisesti, siis. eihän tietokoneen tiedostot pölyty, hyvät hyssykät sentään.
* ja sitten kun syksyllä taas avaan kansiot niin sieltä löytyykin ihanainen valmis pro gradu –tutkielma.
maanantai 31. toukokuuta 2010
Ei niin ytimekkäästi
Olen sorvaillut* graduani tässä viime päivät sievempään kuntoon.
Hionut väliotsikoita ja niiden asettelua, tarkistanut kieliasua ja selkeyttänyt lauseita.
Mutta ennen kaikkea kuitenkin yrittänyt lyhentää sitä.
Sanomattakin lienee selvää, että jälkimmäistä olen tehnyt huonolla menestyksellä.
Olen jaarittelija. Toki voisin sanoa myös jonkin eufemismin, kuten että olen vain perusteellinen, mutta ollaan nyt rehellisiä. Jaarittelija mikä jaarittelija.
Toivon joskus kauan sitten, että toukokuun lopussa valmiina olisi ainakin 80 sivua, ja että tuo sivumäärä kattaisi jo kaikki luvut. Mutta ei. Sen sijaan liki valmiina on noin 90 sivua, ja se kattaa vasta osan luvuista 2, 3 ja 4.
Halavatun halavattu.
Sitä paitsi huomenna alkaa harjoittelu. Olen uskotellut itselleni, että se estänee erittäin tehokkaasti gradun tekemisen seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ja jos se estä, niin sen estää tämä Suomen kesä; lyhyt mutta kaunis.
Mon dieu. Sellaista on elämä. En oikeastaan ole edes niin harmissani kuin mitä ehkä pitäisi. Kuinka voisinkaan, kun gradu on kuitenkin kasvanut ja jalkapohjien alla voi jo tuntea viileän ja tahraavan kesänurmikon.
Jaarittelijana on oikeastaan hyvä olla. Silloinkin saa syödä jäätelöä ja toivoa, että josko tänä kesänä saisi auringosta pisamia.
* tässä verbissä on mukavasti tekemisen meininkiä. että kyllä tässä oikeita töitä tehdään, eikä vaan näperrellä. vaikka oikeasti vaan näperrellään. nimenomaan sitä.
Hionut väliotsikoita ja niiden asettelua, tarkistanut kieliasua ja selkeyttänyt lauseita.
Mutta ennen kaikkea kuitenkin yrittänyt lyhentää sitä.
Sanomattakin lienee selvää, että jälkimmäistä olen tehnyt huonolla menestyksellä.
Olen jaarittelija. Toki voisin sanoa myös jonkin eufemismin, kuten että olen vain perusteellinen, mutta ollaan nyt rehellisiä. Jaarittelija mikä jaarittelija.
Toivon joskus kauan sitten, että toukokuun lopussa valmiina olisi ainakin 80 sivua, ja että tuo sivumäärä kattaisi jo kaikki luvut. Mutta ei. Sen sijaan liki valmiina on noin 90 sivua, ja se kattaa vasta osan luvuista 2, 3 ja 4.
Halavatun halavattu.
Sitä paitsi huomenna alkaa harjoittelu. Olen uskotellut itselleni, että se estänee erittäin tehokkaasti gradun tekemisen seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ja jos se estä, niin sen estää tämä Suomen kesä; lyhyt mutta kaunis.
Mon dieu. Sellaista on elämä. En oikeastaan ole edes niin harmissani kuin mitä ehkä pitäisi. Kuinka voisinkaan, kun gradu on kuitenkin kasvanut ja jalkapohjien alla voi jo tuntea viileän ja tahraavan kesänurmikon.
Jaarittelijana on oikeastaan hyvä olla. Silloinkin saa syödä jäätelöä ja toivoa, että josko tänä kesänä saisi auringosta pisamia.
* tässä verbissä on mukavasti tekemisen meininkiä. että kyllä tässä oikeita töitä tehdään, eikä vaan näperrellä. vaikka oikeasti vaan näperrellään. nimenomaan sitä.
maanantai 10. toukokuuta 2010
Odottavan aika
On pitkääkin pidempi.
Lähetin Herralle Ohjaajalleni kolme luonnostelemaani lukua (jo) kaksi viikkoa sitten kommentoitavaksi ja vieläkään en ole saanut minkäänlaista palautetta.
Olen hieman näreissäni.
Työtä on hankala viedä eteenpäin ilman kommentointia, sillä tarvitsen ensin hyväksynnän suunnittelemalleni idealle.
Ja koska kommentteja ei kuulu, on työ pysähdyksissä.
Ja mitä pidempään työ on pysähdyksissä, sitä hankalampaa siihen on tarttua uudestaan kiinni.
On aivan turha valittaa, että opiskelijat eivät valmistu, kun valmiiksi haluavan tiellä kasataan tällaisia törkeitä esteitä. Valtavia hidasteita.
Olen kaltoinkohdeltu.
Marttyyri, suorastaan.
Puuh, matka valmiiksi on niin kovin pitkä.
Lähetin Herralle Ohjaajalleni kolme luonnostelemaani lukua (jo) kaksi viikkoa sitten kommentoitavaksi ja vieläkään en ole saanut minkäänlaista palautetta.
Olen hieman näreissäni.
Työtä on hankala viedä eteenpäin ilman kommentointia, sillä tarvitsen ensin hyväksynnän suunnittelemalleni idealle.
Ja koska kommentteja ei kuulu, on työ pysähdyksissä.
Ja mitä pidempään työ on pysähdyksissä, sitä hankalampaa siihen on tarttua uudestaan kiinni.
On aivan turha valittaa, että opiskelijat eivät valmistu, kun valmiiksi haluavan tiellä kasataan tällaisia törkeitä esteitä. Valtavia hidasteita.
Olen kaltoinkohdeltu.
Marttyyri, suorastaan.
Puuh, matka valmiiksi on niin kovin pitkä.
maanantai 22. maaliskuuta 2010
1:62
Aurinko on paistanut sokean kanan jyväkasalle - sain harjoittelupaikan kesäksi.
Tunnen suurta helpotusta. Todella suurta. Ja olen hyvin kiitollinen.
Mutta olen samalla hieman ihmeissäni. Ja ennen kaikkea kauhuissani.
Tätä yhtä harjoittelupaikkaa haki 62 opiskelijaa. Siis k u u s i k y m m e n t ä k a k s i, auki kirjoitettuna.
Haastatteluun kutsuttiin kaikkiaan 4 henkilöä. Siis vain n e l j ä. Se on lyhyen matikkapääni mukaan vähemmän kuin yhdessä (terveessä) kädessä on sormia.
Onneani nakertaakin nyt pelko jatkosta.
Minkälainen tilanne on tuolla oikeassa työmaailmassa? Jos hyvinkin pieni/nimellispalkkaiseen paikkaan hakee 62 ihmistä? Jos 62 ihmistä on valmis tekemään kolme kuukautta töitä alle 1000 eurolla kuussa, niin kuinka moni on valmis tekemään niitä hieman isommista (jopa yli 1000 euron) summista?
Veikkaisin, että muutama? Tai sitten aika moni.
Tässä kohtaa lyhyt matematiikka on jälleen avuksi. En todennäköisesti osaa ajatella kaksinumeroisia lukuja pidemmälle. Ainakin kieltäydyn tekemästä niin.
Ja jos sain petkuhuiputettua jo yhden tahon palkkaaman minut, pystynen siihen myös toisen kerran. Kai.
Tunnen suurta helpotusta. Todella suurta. Ja olen hyvin kiitollinen.
Mutta olen samalla hieman ihmeissäni. Ja ennen kaikkea kauhuissani.
Tätä yhtä harjoittelupaikkaa haki 62 opiskelijaa. Siis k u u s i k y m m e n t ä k a k s i, auki kirjoitettuna.
Haastatteluun kutsuttiin kaikkiaan 4 henkilöä. Siis vain n e l j ä. Se on lyhyen matikkapääni mukaan vähemmän kuin yhdessä (terveessä) kädessä on sormia.
Onneani nakertaakin nyt pelko jatkosta.
Minkälainen tilanne on tuolla oikeassa työmaailmassa? Jos hyvinkin pieni/nimellispalkkaiseen paikkaan hakee 62 ihmistä? Jos 62 ihmistä on valmis tekemään kolme kuukautta töitä alle 1000 eurolla kuussa, niin kuinka moni on valmis tekemään niitä hieman isommista (jopa yli 1000 euron) summista?
Veikkaisin, että muutama? Tai sitten aika moni.
Tässä kohtaa lyhyt matematiikka on jälleen avuksi. En todennäköisesti osaa ajatella kaksinumeroisia lukuja pidemmälle. Ainakin kieltäydyn tekemästä niin.
Ja jos sain petkuhuiputettua jo yhden tahon palkkaaman minut, pystynen siihen myös toisen kerran. Kai.
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Tyhjiö
Kasattuani seminaaria varten parisenkymmentä sivua melko valmista tekstiä kokoon, koin tehneeni ehkä maailman suurimman urotyön.
Kun vastaanotto tuotokselleni oli vielä enemmän positiivista kuin negatiivista, olen täällä myhäillyt ja hykerrellyt tyytyväisyyttäni.
Taputellut itseäni olalle. Hymyillyt peilikuvalle.
Ja sitten vaan tuijottanut tietokoneen ruutua. Olo onkin tuon järisyttävän puserruksen jälkeen ihan tyhjä/mä.
Kukakohan tekisi loput vaadittavat 60-80 sivua gradua varten valmiiksi?
Itse en siihen näköjään enää millään pysty. Hirvittävän vaivalloista. All that trouble.
Tokikin olen edelleen joka päivä kävellyt reippaasti kirjastoon lukemaan (hesarin verkkolehteä, tv-ohjelmien, joita en edes seuraa, juonipaljastuksia, wikipediaa), mutta sivuja ei oikein synny.
Edes Antonio ei nyt auta.
Mutta kai jokaiselle sallitaan tällainen pieni laiskistumiskohtaus? Sallitaanhan?
Koska uskon, että saamattomuudesta voi myös parantua. Voihan?
Kun vastaanotto tuotokselleni oli vielä enemmän positiivista kuin negatiivista, olen täällä myhäillyt ja hykerrellyt tyytyväisyyttäni.
Taputellut itseäni olalle. Hymyillyt peilikuvalle.
Ja sitten vaan tuijottanut tietokoneen ruutua. Olo onkin tuon järisyttävän puserruksen jälkeen ihan tyhjä/mä.
Kukakohan tekisi loput vaadittavat 60-80 sivua gradua varten valmiiksi?
Itse en siihen näköjään enää millään pysty. Hirvittävän vaivalloista. All that trouble.
Tokikin olen edelleen joka päivä kävellyt reippaasti kirjastoon lukemaan (hesarin verkkolehteä, tv-ohjelmien, joita en edes seuraa, juonipaljastuksia, wikipediaa), mutta sivuja ei oikein synny.
Edes Antonio ei nyt auta.
Mutta kai jokaiselle sallitaan tällainen pieni laiskistumiskohtaus? Sallitaanhan?
Koska uskon, että saamattomuudesta voi myös parantua. Voihan?
tiistai 23. helmikuuta 2010
Takapakkia
Koska koen niiskuttajat* yhdeksi ärsyttävimmistä ryhmistä yliopiston kirjastoissa, ja kuulun tällä hetkellä itse tuohon joukkoon äänekkääseen, päätin jäädä kotiin työskentelemään.
Olen siis kipeä ja synkkä. En ihan OP-synkkä, mutta melkein.
Kipu johtuu kurkusta, synkkyys graduahdistuksesta.
Kun ehtii tottua rutiiniin työskentelyssä, tulee sairasvälipäivistä erittäin ahdistunut olo.
Luterilaiseksi kutsuttu työmoraali vaatisi tekemään töitä kahta kovemmin kotona.
Mutta olo on vetelä. Ja tätä myöten saamaton. Rivit syntyvät, jos syntyvät, hitaasti. Ja sekin on valehtelua, ei niitä synny juuri ollenkaan. Ja jos syntyisi, ne olisi kuitenkin ihan huonoja.
Ja aikataulukin painaa päälle. Ja muut tyhmät rästihommat. Ja varmasti on vielä jotain muutakin, en nyt vaan muista.
Nih.
Varsin valoisa asenne siis kaiken kaikkiaan. Taidan mennä jakamaan tätä riemua sittenkin kirjastoon.
*muita ovat muun muassa ryystäjät, heilujat ja äänekkäät.
Olen siis kipeä ja synkkä. En ihan OP-synkkä, mutta melkein.
Kipu johtuu kurkusta, synkkyys graduahdistuksesta.
Kun ehtii tottua rutiiniin työskentelyssä, tulee sairasvälipäivistä erittäin ahdistunut olo.
Luterilaiseksi kutsuttu työmoraali vaatisi tekemään töitä kahta kovemmin kotona.
Mutta olo on vetelä. Ja tätä myöten saamaton. Rivit syntyvät, jos syntyvät, hitaasti. Ja sekin on valehtelua, ei niitä synny juuri ollenkaan. Ja jos syntyisi, ne olisi kuitenkin ihan huonoja.
Ja aikataulukin painaa päälle. Ja muut tyhmät rästihommat. Ja varmasti on vielä jotain muutakin, en nyt vaan muista.
Nih.
Varsin valoisa asenne siis kaiken kaikkiaan. Taidan mennä jakamaan tätä riemua sittenkin kirjastoon.
*muita ovat muun muassa ryystäjät, heilujat ja äänekkäät.
maanantai 11. tammikuuta 2010
Jo muinaiset roomalaiset
Otsikko kertoo kaiken.
Työstän yhä/edelleen/vieläkin aiheeni alustusta, koska nähtävästi haen tapahtumien syitä liki parintuhannen vuoden takaa.
Toistaiseksi olen jo luisunut 1800-luvun puoliväliin, ja nyt vieressäni on kirja, joka esittelee tapahtumia 1000-luvulta.
Ja oma aiheeni ajoittuu 1940-luvun alkuun.
Hupsista.
Todennäköisesti päädyn siis jossain vaiheessa tutkimaan esihistoriallisia kalliomaalauksia, koska nekin tavallaan kyllä liittyvät aiheeseeni.*
Toinen vaihtoehto on se, että hillitsen itseni. Jos haluan saada työni valmiiksi, en kaivele tapahtumien taustoja enää enempää. Ylipäätään muutama sivu siitä riittää.
Eli laitan kirjan kiinni. Siirrän sen pois ulottuviltani, takaisin omaan hyllyynsä. Käännän yksinkertaisesti houkutuksille selkäni.
Lapsellisen helppoa!
Ja teen sen heti. Tai siis heti sen jälkeen, kun olen lukenut vielä tämän luvun. Ja ihan vähän vaan silmäillyt tuota toista.
* kenttämatka Ranskaan edessä!
Työstän yhä/edelleen/vieläkin aiheeni alustusta, koska nähtävästi haen tapahtumien syitä liki parintuhannen vuoden takaa.
Toistaiseksi olen jo luisunut 1800-luvun puoliväliin, ja nyt vieressäni on kirja, joka esittelee tapahtumia 1000-luvulta.
Ja oma aiheeni ajoittuu 1940-luvun alkuun.
Hupsista.
Todennäköisesti päädyn siis jossain vaiheessa tutkimaan esihistoriallisia kalliomaalauksia, koska nekin tavallaan kyllä liittyvät aiheeseeni.*
Toinen vaihtoehto on se, että hillitsen itseni. Jos haluan saada työni valmiiksi, en kaivele tapahtumien taustoja enää enempää. Ylipäätään muutama sivu siitä riittää.
Eli laitan kirjan kiinni. Siirrän sen pois ulottuviltani, takaisin omaan hyllyynsä. Käännän yksinkertaisesti houkutuksille selkäni.
Lapsellisen helppoa!
Ja teen sen heti. Tai siis heti sen jälkeen, kun olen lukenut vielä tämän luvun. Ja ihan vähän vaan silmäillyt tuota toista.
* kenttämatka Ranskaan edessä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
