torstai 29. heinäkuuta 2010

Seison jättiläisten harteilla

Eräs julkisuuden valokeilassa laulutaitojensa vuoksi pysyttelevä nuori nainen* puhui kerran historianopiskelijan korviin anteeksiantamattomia sanoja erään lehden haastattelussa. En lähde niitä tässä tarkemmin toistelemaan, mutta ne liittyivät historian tuntemisen tarpeettomuuteen. (Voitteko kuvitella!) Lausunto oli mallia "mitäs sitä menneillä, olen kiinnostunut tulevaisuudesta" ja "ketä hei kiinnostaa, mitä vuonna 1918 tapahtui".

En nyt lähde erittelemään mennen ja tulevan välisestä eh, olennaisesta yhteydestä mitään, enkä edes vuoden 1918 tapahtumien merkityksestä maamme historiassa, koska olen näin vanhalla iällä luopunut kansanvalistuksellisesta roolistani.*

Tämän laulajattaren lausuntojen muisteleminen saa kuitenkin toisinaan edelleen, heikkoina hetkinä, kun omakin työ takkuaa, miettimään oman sukupuoleni kyvykkyyttä älylliseen toimintaan. (Eikä ollenkaan egoistisesti. -pä)

Onneksi tähän on keksitty lääke. Joka on yllä oleva kirja. (Kirjat nyt noin muutenkin ovat oivia lääkkeitä vaivaan kuin vaivaan)

Se kertoo suomalaisista naisista, pioneereista sukupuolensa edustajina tutkijuuden kentällä. Sellaisista naisista, jotka uskalsivat. Olivat älykkäitä. Ja lahjakkaita. Ja joita ilman en välttämättä kirjoittaisi graduani.

Ennen minua oli naisia, jotka eivät saaneet opiskella ollenkaan. Sitten oli naisia, jotka saivat niin tehdä vapautuksella sukupuolestaan. Ja siinä välissä ja sen jälkeen paljon naisia , jotka uskalsivat rikkoa näitä rajoja.

Se, miksi olen tässä ja voin tehdä niitä kaikkia asioita, mitä voin tehdä, on pitkällisen prosessin tulos. Mikään ei synny tyhjiössä.* Mennyt rakentaa tulevaa.

Tehdessäni pienen pientä gradua, seison ison jättiläisen harteilla.


* en nyt lähde mitään nimiä antamaan. sen verran voin sanoa, että se alkaa annalla ja loppuu bröö.
*jostain kumman syystä se ei oikein ottanut tuulta alleen?
* fyysikot (?) ja kreationistit, kukaan ei arvosta mielipiteitänne!

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Yhdessä

Otin töistä vapaata viettääkseni kahdenkeskisiä hetkiä gradu-muruni kanssa.

Jälleennäkemisen hetki oli riemastuttava.

Kun suhde on näin syvä, tuntuu siltä, kuin ei mitään ajallista taukoa näkemistemme välillä olisi koskaan ollutkaan.

Että "tuo lausehan minulta jäi viimeksi kesken". "Tätä ajatusta olin ajatellut kehittää tuohon suuntaan."

Aivan turhaan huolehdin. Välillämme ei ole mitään etäisyyttä, ikävää muuria.

Täällä me nyt sitten tuijotellaan toisiamme. Ja yritetään kehittää suhdettamme entistä paremmaksi.

Tämä suhde vaatii vain luottamusta. Kyllä se tästä!

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Jaa gradu vai?

Gradutiedostoni alkavat pölyttyä*.

En ole vilkaissutkaan koneen suuntaan kohta kolmeen viikkoon koska olen ollut töissä/laiska/syönyt jäätelöä/tukahtunut kuumuuteen/stressannut valmistumisen jälkeisestä elämästä.

Kait se siellä itsekseenkin kehittyy. Niin kuin olut tai leipätaikina.*

Ja eikös se gradun kanssa puuhastelu olekin vähän niin kuin pyörällä ajamista; sitä taitoa ei koskaan unohda?

Että ei mitään hätää, vaikka en sitä vähään aikaan ajattelisikaan.

Sitä paitsi ajattelin lotota tulevana viikonloppuna, ja koska voittomahdollisuuteni ovat suuret voin valmistautua vapaaherrattaren elämään, eikä vapaaherrattaret tarvitse mitään loppututkintoja. Niillä on rahaa (ja hieno titteli).

Niin että in your face omatunto. Kaikki on suunniteltua ja tarkkaan harkittua.

Ei pelkkä hattuteline tämän blogin pitäjä!


JÄLKIHUOMAUTUS 1: Lottopottina onkin vain miljoona euroa. Ei riitä. Suunnitelmani kehnous alkaa näkyä.

JÄLKIHUOMAUTUS 2: Unohdin sitten muutenkin lotota. Aloitan suunnitelman c suunnittelun.



* vertauskuvallisesti, siis. eihän tietokoneen tiedostot pölyty, hyvät hyssykät sentään.
* ja sitten kun syksyllä taas avaan kansiot niin sieltä löytyykin ihanainen valmis pro gradu –tutkielma.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Yllätin itsenikin

Kesäkuu on jo pian takana, samoin harjoittelun ensimmäinen kuukausi. Molemmat ovat olleet mukavia, tyydyttäviä, iloisia.

Tämän positiivisen ympäristön kannustamana olen myös availlut gradutiedostoakin, ja taputellut muutaman sanan sen täytteeksi.

Uusille työtovereille kerron kysyttäessä* yhä innolla aiheestani. Pidän siitä vieläkin hirmuisesti.

Mutta silti alan jo kypsyä ajatukseen, että olisi erittäin mukavaa nähdä tuotokseni pian mustien kansien välissä.

Valmiina.
Eikä vain nippuna tiedostoja tietokoneella.

Lukea sitä paperilta.
Eikä vain kannettavani ruudulta.

En aio/halua toivoa, että kesä kuluisi nopeasti ja harjoitteluni olisi pian ohitse, jotta pääsisin taas päätoimisesti työstämään gradua, koska kuka nyt sellaista toivoisi.

Toivon siis sen sijaan jotain muuta - lisätunteja vuorokauteen. Muutamakin riittäisi.

Eikö kuulostakin kohtuulliselta?





* ja ilmankin

maanantai 31. toukokuuta 2010

Ei niin ytimekkäästi

Olen sorvaillut* graduani tässä viime päivät sievempään kuntoon.

Hionut väliotsikoita ja niiden asettelua, tarkistanut kieliasua ja selkeyttänyt lauseita.
Mutta ennen kaikkea kuitenkin yrittänyt lyhentää sitä.

Sanomattakin lienee selvää, että jälkimmäistä olen tehnyt huonolla menestyksellä.

Olen jaarittelija. Toki voisin sanoa myös jonkin eufemismin, kuten että olen vain perusteellinen, mutta ollaan nyt rehellisiä. Jaarittelija mikä jaarittelija.

Toivon joskus kauan sitten, että toukokuun lopussa valmiina olisi ainakin 80 sivua, ja että tuo sivumäärä kattaisi jo kaikki luvut. Mutta ei. Sen sijaan liki valmiina on noin 90 sivua, ja se kattaa vasta osan luvuista 2, 3 ja 4.

Halavatun halavattu.

Sitä paitsi huomenna alkaa harjoittelu. Olen uskotellut itselleni, että se estänee erittäin tehokkaasti gradun tekemisen seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ja jos se estä, niin sen estää tämä Suomen kesä; lyhyt mutta kaunis.

Mon dieu. Sellaista on elämä. En oikeastaan ole edes niin harmissani kuin mitä ehkä pitäisi. Kuinka voisinkaan, kun gradu on kuitenkin kasvanut ja jalkapohjien alla voi jo tuntea viileän ja tahraavan kesänurmikon.

Jaarittelijana on oikeastaan hyvä olla. Silloinkin saa syödä jäätelöä ja toivoa, että josko tänä kesänä saisi auringosta pisamia.





* tässä verbissä on mukavasti tekemisen meininkiä. että kyllä tässä oikeita töitä tehdään, eikä vaan näperrellä. vaikka oikeasti vaan näperrellään. nimenomaan sitä.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Odottavan aika

On pitkääkin pidempi.

Lähetin Herralle Ohjaajalleni kolme luonnostelemaani lukua (jo) kaksi viikkoa sitten kommentoitavaksi ja vieläkään en ole saanut minkäänlaista palautetta.

Olen hieman näreissäni.
Työtä on hankala viedä eteenpäin ilman kommentointia, sillä tarvitsen ensin hyväksynnän suunnittelemalleni idealle.
Ja koska kommentteja ei kuulu, on työ pysähdyksissä.
Ja mitä pidempään työ on pysähdyksissä, sitä hankalampaa siihen on tarttua uudestaan kiinni.

On aivan turha valittaa, että opiskelijat eivät valmistu, kun valmiiksi haluavan tiellä kasataan tällaisia törkeitä esteitä. Valtavia hidasteita.

Olen kaltoinkohdeltu.
Marttyyri, suorastaan.

Puuh, matka valmiiksi on niin kovin pitkä.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Tuhkasta ja muusta

Vulkaanisella tuhkalla on ihmeellisiä sivuvaikutuksia.
Toisia se esti pääsemästä pois kotoa ja toisia taas pääsemästä kotiin.
Koko maailma pieneni ja suureni samaan aikaan. Jännittävää - ja pelottavaa.

Minunkin matkaani (valmiiksi) se vaikutti.
Minut se sai kirjoittamaan 40 sivua gradua. N e l j ä k y m m e n t ä.

Tokikin tekstiä pitää vielä muokata, mahdollisesti/todennäköisesti suurestikin, mutta silti. Tällä hetkellä iloitsen vain etenemisestä, enkä ajattele törmäystä (tai tyrmäystä), jonka Herran Ohjaajani mielipide saattaa aiheuttaa.

Neljä kymmentä. Se on kuulkaa jo ihan hyvin. Ei riitä edes omat sormet ja varpaat moiseen lukuun!