Ilman gradua olisi moni asia jäänyt tuntemattomaksi. Olisin esimerkiksi tuskin tutustunut P. Mustapäähän, ja sitä olisi jo voinut kutsua Menetykseksi.
En juurikaan ymmärrä runoudesta, mutta P. Mustapään tuotantoon olen hurmaantunut. Ihastunutkin, vähän.
Ja jos/kun kirjoitustyö masentaa yritän muistella erityisesti tätä kohtaa runosta "Aurinko pilkistää pilven takaa lumiseen metsään".
Pane pois tuo murheen takki:
se ei istu ollenkaan,
pue yllesi riemun frakki,
ota päähäsi onnenlakki
ja yhdy iloitsemaan.
Kas, niin paljon on asenteesta kiinni.
torstai 16. syyskuuta 2010
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Ei vielä valmista
Mutta yritys on kova.
Ydin alkaa olla kasassa ja Herraa Ohjaajaani häiritsen toivottavasti kuun vaihteessa, mukavan runsaalla 100 sivun paketilla*.
Kyllä se tästä.
En luovuta.
Kyl, kyl.
Mutta ei se ihan helppoa ole.
*määrän ja laadun suhteestahan on joskus sanottu jotain viisasta?
Ydin alkaa olla kasassa ja Herraa Ohjaajaani häiritsen toivottavasti kuun vaihteessa, mukavan runsaalla 100 sivun paketilla*.
Kyllä se tästä.
En luovuta.
Kyl, kyl.
Mutta ei se ihan helppoa ole.
*määrän ja laadun suhteestahan on joskus sanottu jotain viisasta?
maanantai 2. elokuuta 2010
Ongelmani eivät ole minun
Ei mitään uutta auringon alla.
Kirjoittaessani MH:n ja OP:n taustoja lipsahtelen jälleen koko ajan lainaamaan vielä yhden kirjan - ja vielä yhden - ja vielä...
Kiusallisen tuskaista, mutta ei uutta. Samat ongelmat ovat vaivanneet tutkijoita aina.
"Ei auta muu kuin lopuksi kylmäverisesti uskoa, että asia on tullut selväksi jo käytettyjen asiakirjojen nojalla. Alitajuntaan jää kuitenkin kaivamaan ajatus, että kenties sittenkin jossain kokoelmissa vielä olisi ollut jotain lisätietoja saatavilla - sellaisesta ajatuksesta ei tietenkään pääse koskaan."
Katri Laine (1891-1960), kotitalouden ja kotiteollisuuden historian tutkija ja järjestöaktiivi, väitöskirjaohjaajalleen Cederbergille 1935.
Olen siis vain osa pitkää jatkumoa.
Ei mitään uutta auringon alla.
Kirjoittaessani MH:n ja OP:n taustoja lipsahtelen jälleen koko ajan lainaamaan vielä yhden kirjan - ja vielä yhden - ja vielä...
Kiusallisen tuskaista, mutta ei uutta. Samat ongelmat ovat vaivanneet tutkijoita aina.
"Ei auta muu kuin lopuksi kylmäverisesti uskoa, että asia on tullut selväksi jo käytettyjen asiakirjojen nojalla. Alitajuntaan jää kuitenkin kaivamaan ajatus, että kenties sittenkin jossain kokoelmissa vielä olisi ollut jotain lisätietoja saatavilla - sellaisesta ajatuksesta ei tietenkään pääse koskaan."
Katri Laine (1891-1960), kotitalouden ja kotiteollisuuden historian tutkija ja järjestöaktiivi, väitöskirjaohjaajalleen Cederbergille 1935.
Olen siis vain osa pitkää jatkumoa.
Ei mitään uutta auringon alla.
torstai 29. heinäkuuta 2010
Seison jättiläisten harteilla
Eräs julkisuuden valokeilassa laulutaitojensa vuoksi pysyttelevä nuori nainen* puhui kerran historianopiskelijan korviin anteeksiantamattomia sanoja erään lehden haastattelussa. En lähde niitä tässä tarkemmin toistelemaan, mutta ne liittyivät historian tuntemisen tarpeettomuuteen. (Voitteko kuvitella!) Lausunto oli mallia "mitäs sitä menneillä, olen kiinnostunut tulevaisuudesta" ja "ketä hei kiinnostaa, mitä vuonna 1918 tapahtui".En nyt lähde erittelemään mennen ja tulevan välisestä eh, olennaisesta yhteydestä mitään, enkä edes vuoden 1918 tapahtumien merkityksestä maamme historiassa, koska olen näin vanhalla iällä luopunut kansanvalistuksellisesta roolistani.*
Tämän laulajattaren lausuntojen muisteleminen saa kuitenkin toisinaan edelleen, heikkoina hetkinä, kun omakin työ takkuaa, miettimään oman sukupuoleni kyvykkyyttä älylliseen toimintaan. (Eikä ollenkaan egoistisesti. -pä)
Onneksi tähän on keksitty lääke. Joka on yllä oleva kirja. (Kirjat nyt noin muutenkin ovat oivia lääkkeitä vaivaan kuin vaivaan)
Se kertoo suomalaisista naisista, pioneereista sukupuolensa edustajina tutkijuuden kentällä. Sellaisista naisista, jotka uskalsivat. Olivat älykkäitä. Ja lahjakkaita. Ja joita ilman en välttämättä kirjoittaisi graduani.
Ennen minua oli naisia, jotka eivät saaneet opiskella ollenkaan. Sitten oli naisia, jotka saivat niin tehdä vapautuksella sukupuolestaan. Ja siinä välissä ja sen jälkeen paljon naisia , jotka uskalsivat rikkoa näitä rajoja.
Se, miksi olen tässä ja voin tehdä niitä kaikkia asioita, mitä voin tehdä, on pitkällisen prosessin tulos. Mikään ei synny tyhjiössä.* Mennyt rakentaa tulevaa.
Tehdessäni pienen pientä gradua, seison ison jättiläisen harteilla.
* en nyt lähde mitään nimiä antamaan. sen verran voin sanoa, että se alkaa annalla ja loppuu bröö.
*jostain kumman syystä se ei oikein ottanut tuulta alleen?
* fyysikot (?) ja kreationistit, kukaan ei arvosta mielipiteitänne!
perjantai 23. heinäkuuta 2010
Yhdessä
Otin töistä vapaata viettääkseni kahdenkeskisiä hetkiä gradu-muruni kanssa.
Jälleennäkemisen hetki oli riemastuttava.
Kun suhde on näin syvä, tuntuu siltä, kuin ei mitään ajallista taukoa näkemistemme välillä olisi koskaan ollutkaan.
Että "tuo lausehan minulta jäi viimeksi kesken". "Tätä ajatusta olin ajatellut kehittää tuohon suuntaan."
Aivan turhaan huolehdin. Välillämme ei ole mitään etäisyyttä, ikävää muuria.
Täällä me nyt sitten tuijotellaan toisiamme. Ja yritetään kehittää suhdettamme entistä paremmaksi.
Tämä suhde vaatii vain luottamusta. Kyllä se tästä!
Jälleennäkemisen hetki oli riemastuttava.
Kun suhde on näin syvä, tuntuu siltä, kuin ei mitään ajallista taukoa näkemistemme välillä olisi koskaan ollutkaan.
Että "tuo lausehan minulta jäi viimeksi kesken". "Tätä ajatusta olin ajatellut kehittää tuohon suuntaan."
Aivan turhaan huolehdin. Välillämme ei ole mitään etäisyyttä, ikävää muuria.
Täällä me nyt sitten tuijotellaan toisiamme. Ja yritetään kehittää suhdettamme entistä paremmaksi.
Tämä suhde vaatii vain luottamusta. Kyllä se tästä!
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Jaa gradu vai?
Gradutiedostoni alkavat pölyttyä*.
En ole vilkaissutkaan koneen suuntaan kohta kolmeen viikkoon koska olen ollut töissä/laiska/syönyt jäätelöä/tukahtunut kuumuuteen/stressannut valmistumisen jälkeisestä elämästä.
Kait se siellä itsekseenkin kehittyy. Niin kuin olut tai leipätaikina.*
Ja eikös se gradun kanssa puuhastelu olekin vähän niin kuin pyörällä ajamista; sitä taitoa ei koskaan unohda?
Että ei mitään hätää, vaikka en sitä vähään aikaan ajattelisikaan.
Sitä paitsi ajattelin lotota tulevana viikonloppuna, ja koska voittomahdollisuuteni ovat suuret voin valmistautua vapaaherrattaren elämään, eikä vapaaherrattaret tarvitse mitään loppututkintoja. Niillä on rahaa (ja hieno titteli).
Niin että in your face omatunto. Kaikki on suunniteltua ja tarkkaan harkittua.
Ei pelkkä hattuteline tämän blogin pitäjä!
JÄLKIHUOMAUTUS 1: Lottopottina onkin vain miljoona euroa. Ei riitä. Suunnitelmani kehnous alkaa näkyä.
JÄLKIHUOMAUTUS 2: Unohdin sitten muutenkin lotota. Aloitan suunnitelman c suunnittelun.
* vertauskuvallisesti, siis. eihän tietokoneen tiedostot pölyty, hyvät hyssykät sentään.
* ja sitten kun syksyllä taas avaan kansiot niin sieltä löytyykin ihanainen valmis pro gradu –tutkielma.
En ole vilkaissutkaan koneen suuntaan kohta kolmeen viikkoon koska olen ollut töissä/laiska/syönyt jäätelöä/tukahtunut kuumuuteen/stressannut valmistumisen jälkeisestä elämästä.
Kait se siellä itsekseenkin kehittyy. Niin kuin olut tai leipätaikina.*
Ja eikös se gradun kanssa puuhastelu olekin vähän niin kuin pyörällä ajamista; sitä taitoa ei koskaan unohda?
Että ei mitään hätää, vaikka en sitä vähään aikaan ajattelisikaan.
Sitä paitsi ajattelin lotota tulevana viikonloppuna, ja koska voittomahdollisuuteni ovat suuret voin valmistautua vapaaherrattaren elämään, eikä vapaaherrattaret tarvitse mitään loppututkintoja. Niillä on rahaa (ja hieno titteli).
Niin että in your face omatunto. Kaikki on suunniteltua ja tarkkaan harkittua.
Ei pelkkä hattuteline tämän blogin pitäjä!
JÄLKIHUOMAUTUS 1: Lottopottina onkin vain miljoona euroa. Ei riitä. Suunnitelmani kehnous alkaa näkyä.
JÄLKIHUOMAUTUS 2: Unohdin sitten muutenkin lotota. Aloitan suunnitelman c suunnittelun.
* vertauskuvallisesti, siis. eihän tietokoneen tiedostot pölyty, hyvät hyssykät sentään.
* ja sitten kun syksyllä taas avaan kansiot niin sieltä löytyykin ihanainen valmis pro gradu –tutkielma.
tiistai 29. kesäkuuta 2010
Yllätin itsenikin
Kesäkuu on jo pian takana, samoin harjoittelun ensimmäinen kuukausi. Molemmat ovat olleet mukavia, tyydyttäviä, iloisia.
Tämän positiivisen ympäristön kannustamana olen myös availlut gradutiedostoakin, ja taputellut muutaman sanan sen täytteeksi.
Uusille työtovereille kerron kysyttäessä* yhä innolla aiheestani. Pidän siitä vieläkin hirmuisesti.
Mutta silti alan jo kypsyä ajatukseen, että olisi erittäin mukavaa nähdä tuotokseni pian mustien kansien välissä.
Valmiina.
Eikä vain nippuna tiedostoja tietokoneella.
Lukea sitä paperilta.
Eikä vain kannettavani ruudulta.
En aio/halua toivoa, että kesä kuluisi nopeasti ja harjoitteluni olisi pian ohitse, jotta pääsisin taas päätoimisesti työstämään gradua, koska kuka nyt sellaista toivoisi.
Toivon siis sen sijaan jotain muuta - lisätunteja vuorokauteen. Muutamakin riittäisi.
Eikö kuulostakin kohtuulliselta?
* ja ilmankin
Tämän positiivisen ympäristön kannustamana olen myös availlut gradutiedostoakin, ja taputellut muutaman sanan sen täytteeksi.
Uusille työtovereille kerron kysyttäessä* yhä innolla aiheestani. Pidän siitä vieläkin hirmuisesti.
Mutta silti alan jo kypsyä ajatukseen, että olisi erittäin mukavaa nähdä tuotokseni pian mustien kansien välissä.
Valmiina.
Eikä vain nippuna tiedostoja tietokoneella.
Lukea sitä paperilta.
Eikä vain kannettavani ruudulta.
En aio/halua toivoa, että kesä kuluisi nopeasti ja harjoitteluni olisi pian ohitse, jotta pääsisin taas päätoimisesti työstämään gradua, koska kuka nyt sellaista toivoisi.
Toivon siis sen sijaan jotain muuta - lisätunteja vuorokauteen. Muutamakin riittäisi.
Eikö kuulostakin kohtuulliselta?
* ja ilmankin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
