Otin töistä vapaata viettääkseni kahdenkeskisiä hetkiä gradu-muruni kanssa.
Jälleennäkemisen hetki oli riemastuttava.
Kun suhde on näin syvä, tuntuu siltä, kuin ei mitään ajallista taukoa näkemistemme välillä olisi koskaan ollutkaan.
Että "tuo lausehan minulta jäi viimeksi kesken". "Tätä ajatusta olin ajatellut kehittää tuohon suuntaan."
Aivan turhaan huolehdin. Välillämme ei ole mitään etäisyyttä, ikävää muuria.
Täällä me nyt sitten tuijotellaan toisiamme. Ja yritetään kehittää suhdettamme entistä paremmaksi.
Tämä suhde vaatii vain luottamusta. Kyllä se tästä!
perjantai 23. heinäkuuta 2010
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Jaa gradu vai?
Gradutiedostoni alkavat pölyttyä*.
En ole vilkaissutkaan koneen suuntaan kohta kolmeen viikkoon koska olen ollut töissä/laiska/syönyt jäätelöä/tukahtunut kuumuuteen/stressannut valmistumisen jälkeisestä elämästä.
Kait se siellä itsekseenkin kehittyy. Niin kuin olut tai leipätaikina.*
Ja eikös se gradun kanssa puuhastelu olekin vähän niin kuin pyörällä ajamista; sitä taitoa ei koskaan unohda?
Että ei mitään hätää, vaikka en sitä vähään aikaan ajattelisikaan.
Sitä paitsi ajattelin lotota tulevana viikonloppuna, ja koska voittomahdollisuuteni ovat suuret voin valmistautua vapaaherrattaren elämään, eikä vapaaherrattaret tarvitse mitään loppututkintoja. Niillä on rahaa (ja hieno titteli).
Niin että in your face omatunto. Kaikki on suunniteltua ja tarkkaan harkittua.
Ei pelkkä hattuteline tämän blogin pitäjä!
JÄLKIHUOMAUTUS 1: Lottopottina onkin vain miljoona euroa. Ei riitä. Suunnitelmani kehnous alkaa näkyä.
JÄLKIHUOMAUTUS 2: Unohdin sitten muutenkin lotota. Aloitan suunnitelman c suunnittelun.
* vertauskuvallisesti, siis. eihän tietokoneen tiedostot pölyty, hyvät hyssykät sentään.
* ja sitten kun syksyllä taas avaan kansiot niin sieltä löytyykin ihanainen valmis pro gradu –tutkielma.
En ole vilkaissutkaan koneen suuntaan kohta kolmeen viikkoon koska olen ollut töissä/laiska/syönyt jäätelöä/tukahtunut kuumuuteen/stressannut valmistumisen jälkeisestä elämästä.
Kait se siellä itsekseenkin kehittyy. Niin kuin olut tai leipätaikina.*
Ja eikös se gradun kanssa puuhastelu olekin vähän niin kuin pyörällä ajamista; sitä taitoa ei koskaan unohda?
Että ei mitään hätää, vaikka en sitä vähään aikaan ajattelisikaan.
Sitä paitsi ajattelin lotota tulevana viikonloppuna, ja koska voittomahdollisuuteni ovat suuret voin valmistautua vapaaherrattaren elämään, eikä vapaaherrattaret tarvitse mitään loppututkintoja. Niillä on rahaa (ja hieno titteli).
Niin että in your face omatunto. Kaikki on suunniteltua ja tarkkaan harkittua.
Ei pelkkä hattuteline tämän blogin pitäjä!
JÄLKIHUOMAUTUS 1: Lottopottina onkin vain miljoona euroa. Ei riitä. Suunnitelmani kehnous alkaa näkyä.
JÄLKIHUOMAUTUS 2: Unohdin sitten muutenkin lotota. Aloitan suunnitelman c suunnittelun.
* vertauskuvallisesti, siis. eihän tietokoneen tiedostot pölyty, hyvät hyssykät sentään.
* ja sitten kun syksyllä taas avaan kansiot niin sieltä löytyykin ihanainen valmis pro gradu –tutkielma.
tiistai 29. kesäkuuta 2010
Yllätin itsenikin
Kesäkuu on jo pian takana, samoin harjoittelun ensimmäinen kuukausi. Molemmat ovat olleet mukavia, tyydyttäviä, iloisia.
Tämän positiivisen ympäristön kannustamana olen myös availlut gradutiedostoakin, ja taputellut muutaman sanan sen täytteeksi.
Uusille työtovereille kerron kysyttäessä* yhä innolla aiheestani. Pidän siitä vieläkin hirmuisesti.
Mutta silti alan jo kypsyä ajatukseen, että olisi erittäin mukavaa nähdä tuotokseni pian mustien kansien välissä.
Valmiina.
Eikä vain nippuna tiedostoja tietokoneella.
Lukea sitä paperilta.
Eikä vain kannettavani ruudulta.
En aio/halua toivoa, että kesä kuluisi nopeasti ja harjoitteluni olisi pian ohitse, jotta pääsisin taas päätoimisesti työstämään gradua, koska kuka nyt sellaista toivoisi.
Toivon siis sen sijaan jotain muuta - lisätunteja vuorokauteen. Muutamakin riittäisi.
Eikö kuulostakin kohtuulliselta?
* ja ilmankin
Tämän positiivisen ympäristön kannustamana olen myös availlut gradutiedostoakin, ja taputellut muutaman sanan sen täytteeksi.
Uusille työtovereille kerron kysyttäessä* yhä innolla aiheestani. Pidän siitä vieläkin hirmuisesti.
Mutta silti alan jo kypsyä ajatukseen, että olisi erittäin mukavaa nähdä tuotokseni pian mustien kansien välissä.
Valmiina.
Eikä vain nippuna tiedostoja tietokoneella.
Lukea sitä paperilta.
Eikä vain kannettavani ruudulta.
En aio/halua toivoa, että kesä kuluisi nopeasti ja harjoitteluni olisi pian ohitse, jotta pääsisin taas päätoimisesti työstämään gradua, koska kuka nyt sellaista toivoisi.
Toivon siis sen sijaan jotain muuta - lisätunteja vuorokauteen. Muutamakin riittäisi.
Eikö kuulostakin kohtuulliselta?
* ja ilmankin
maanantai 31. toukokuuta 2010
Ei niin ytimekkäästi
Olen sorvaillut* graduani tässä viime päivät sievempään kuntoon.
Hionut väliotsikoita ja niiden asettelua, tarkistanut kieliasua ja selkeyttänyt lauseita.
Mutta ennen kaikkea kuitenkin yrittänyt lyhentää sitä.
Sanomattakin lienee selvää, että jälkimmäistä olen tehnyt huonolla menestyksellä.
Olen jaarittelija. Toki voisin sanoa myös jonkin eufemismin, kuten että olen vain perusteellinen, mutta ollaan nyt rehellisiä. Jaarittelija mikä jaarittelija.
Toivon joskus kauan sitten, että toukokuun lopussa valmiina olisi ainakin 80 sivua, ja että tuo sivumäärä kattaisi jo kaikki luvut. Mutta ei. Sen sijaan liki valmiina on noin 90 sivua, ja se kattaa vasta osan luvuista 2, 3 ja 4.
Halavatun halavattu.
Sitä paitsi huomenna alkaa harjoittelu. Olen uskotellut itselleni, että se estänee erittäin tehokkaasti gradun tekemisen seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ja jos se estä, niin sen estää tämä Suomen kesä; lyhyt mutta kaunis.
Mon dieu. Sellaista on elämä. En oikeastaan ole edes niin harmissani kuin mitä ehkä pitäisi. Kuinka voisinkaan, kun gradu on kuitenkin kasvanut ja jalkapohjien alla voi jo tuntea viileän ja tahraavan kesänurmikon.
Jaarittelijana on oikeastaan hyvä olla. Silloinkin saa syödä jäätelöä ja toivoa, että josko tänä kesänä saisi auringosta pisamia.
* tässä verbissä on mukavasti tekemisen meininkiä. että kyllä tässä oikeita töitä tehdään, eikä vaan näperrellä. vaikka oikeasti vaan näperrellään. nimenomaan sitä.
Hionut väliotsikoita ja niiden asettelua, tarkistanut kieliasua ja selkeyttänyt lauseita.
Mutta ennen kaikkea kuitenkin yrittänyt lyhentää sitä.
Sanomattakin lienee selvää, että jälkimmäistä olen tehnyt huonolla menestyksellä.
Olen jaarittelija. Toki voisin sanoa myös jonkin eufemismin, kuten että olen vain perusteellinen, mutta ollaan nyt rehellisiä. Jaarittelija mikä jaarittelija.
Toivon joskus kauan sitten, että toukokuun lopussa valmiina olisi ainakin 80 sivua, ja että tuo sivumäärä kattaisi jo kaikki luvut. Mutta ei. Sen sijaan liki valmiina on noin 90 sivua, ja se kattaa vasta osan luvuista 2, 3 ja 4.
Halavatun halavattu.
Sitä paitsi huomenna alkaa harjoittelu. Olen uskotellut itselleni, että se estänee erittäin tehokkaasti gradun tekemisen seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ja jos se estä, niin sen estää tämä Suomen kesä; lyhyt mutta kaunis.
Mon dieu. Sellaista on elämä. En oikeastaan ole edes niin harmissani kuin mitä ehkä pitäisi. Kuinka voisinkaan, kun gradu on kuitenkin kasvanut ja jalkapohjien alla voi jo tuntea viileän ja tahraavan kesänurmikon.
Jaarittelijana on oikeastaan hyvä olla. Silloinkin saa syödä jäätelöä ja toivoa, että josko tänä kesänä saisi auringosta pisamia.
* tässä verbissä on mukavasti tekemisen meininkiä. että kyllä tässä oikeita töitä tehdään, eikä vaan näperrellä. vaikka oikeasti vaan näperrellään. nimenomaan sitä.
maanantai 10. toukokuuta 2010
Odottavan aika
On pitkääkin pidempi.
Lähetin Herralle Ohjaajalleni kolme luonnostelemaani lukua (jo) kaksi viikkoa sitten kommentoitavaksi ja vieläkään en ole saanut minkäänlaista palautetta.
Olen hieman näreissäni.
Työtä on hankala viedä eteenpäin ilman kommentointia, sillä tarvitsen ensin hyväksynnän suunnittelemalleni idealle.
Ja koska kommentteja ei kuulu, on työ pysähdyksissä.
Ja mitä pidempään työ on pysähdyksissä, sitä hankalampaa siihen on tarttua uudestaan kiinni.
On aivan turha valittaa, että opiskelijat eivät valmistu, kun valmiiksi haluavan tiellä kasataan tällaisia törkeitä esteitä. Valtavia hidasteita.
Olen kaltoinkohdeltu.
Marttyyri, suorastaan.
Puuh, matka valmiiksi on niin kovin pitkä.
Lähetin Herralle Ohjaajalleni kolme luonnostelemaani lukua (jo) kaksi viikkoa sitten kommentoitavaksi ja vieläkään en ole saanut minkäänlaista palautetta.
Olen hieman näreissäni.
Työtä on hankala viedä eteenpäin ilman kommentointia, sillä tarvitsen ensin hyväksynnän suunnittelemalleni idealle.
Ja koska kommentteja ei kuulu, on työ pysähdyksissä.
Ja mitä pidempään työ on pysähdyksissä, sitä hankalampaa siihen on tarttua uudestaan kiinni.
On aivan turha valittaa, että opiskelijat eivät valmistu, kun valmiiksi haluavan tiellä kasataan tällaisia törkeitä esteitä. Valtavia hidasteita.
Olen kaltoinkohdeltu.
Marttyyri, suorastaan.
Puuh, matka valmiiksi on niin kovin pitkä.
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Tuhkasta ja muusta
Vulkaanisella tuhkalla on ihmeellisiä sivuvaikutuksia.
Toisia se esti pääsemästä pois kotoa ja toisia taas pääsemästä kotiin.
Koko maailma pieneni ja suureni samaan aikaan. Jännittävää - ja pelottavaa.
Minunkin matkaani (valmiiksi) se vaikutti.
Minut se sai kirjoittamaan 40 sivua gradua. N e l j ä k y m m e n t ä.
Tokikin tekstiä pitää vielä muokata, mahdollisesti/todennäköisesti suurestikin, mutta silti. Tällä hetkellä iloitsen vain etenemisestä, enkä ajattele törmäystä (tai tyrmäystä), jonka Herran Ohjaajani mielipide saattaa aiheuttaa.
Neljä kymmentä. Se on kuulkaa jo ihan hyvin. Ei riitä edes omat sormet ja varpaat moiseen lukuun!
Toisia se esti pääsemästä pois kotoa ja toisia taas pääsemästä kotiin.
Koko maailma pieneni ja suureni samaan aikaan. Jännittävää - ja pelottavaa.
Minunkin matkaani (valmiiksi) se vaikutti.
Minut se sai kirjoittamaan 40 sivua gradua. N e l j ä k y m m e n t ä.
Tokikin tekstiä pitää vielä muokata, mahdollisesti/todennäköisesti suurestikin, mutta silti. Tällä hetkellä iloitsen vain etenemisestä, enkä ajattele törmäystä (tai tyrmäystä), jonka Herran Ohjaajani mielipide saattaa aiheuttaa.
Neljä kymmentä. Se on kuulkaa jo ihan hyvin. Ei riitä edes omat sormet ja varpaat moiseen lukuun!
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Vauhdin hurmaa
Ei, en ole kuopannut graduani, luovuttanut, siroitellut tuhkaa ylleni ja pukeutunut säkkiin. Vielä.
Päinvastoin - au contraire. Olen ahkeroinut arkistossa. Ahkeruuden puuskaa on puolestaan siivittänyt pääosin kaksi asiaa:
1. rajoitetut internet-yhteydet
ja
2. materiaali kutsuttiin takaisin pääkallopaikalle, joten tuli kiire käydä sitä lävitse.
OP:n tekstit on nyt siis pääosin käsitelty, mutta jäljellä ovat vielä MH:n kirjoitukset. Tilanne voisi siis näyttää valoisalta, mutta ei. MH herättää lähinnä halun ruveta ratkomaan hihansuita perunasäkkiin.
Olin nimittäin jo ihan vähän vaan tuudittautunut tunteeseen todellisesta ahkeruudesta kahlattuani lävitse kaikki OP:n TK-kirjoitukset.
Että olipas urakka, huh-huh, otsaakin pitää ihan pyyhkäistä.
Että onneksi ei sentään edessä voi olla enää ihan samanlaista rupeamaa MH:n kohdalla.
Ehei, ei voi, ei.
Kunnes kaivoin esille MH:n kirjoitukset. Ja hänhän, peijooni sentään, vasta ahkera kynäilijä onkin ollut.
Mein Gott! Miten ihmeessä?
Mies hääräili vielä komppanian päällikkönäkin, mistä on luultavasti aiheutunut kaikenlaista joutavaa paperinpyöritystä, josta olisi voinut päätellä ( ja päättelinkin surullisen virheellisesti), että eihän se nyt niin paljon kerta kaikkiaan vaan ehdi kirjoittaa, eihän, koska vuorokaudessa on kuitenkin tunteja vaan kaksikymmentäneljä, eli onhan sen pakko myös nukkua ja syödäkin välillä, ja sitä paitsi ei ne juttujen aiheetkaan noin vaan nenän eteen ilmesty, että aikaa menee niiden keksimiseenkin ja voisi luulla että sen pitäisi keksiä muillekin aiheita, tai ainakin valvoa niitä, ja kaiken lisäksi ja loppujen lopuksi hyökkäysvaiheen jälkeen ne aiheetkin loppui sitten aika pian, että mistä se muka on sitten oikein keksinyt enää kirjoittaakaan.
Mutta ei. Jotkut nyt vaan sitten ovat niin aikaansaavia. Joillekin se on jopa helppoa.
Joillekin.
Hmph.
Päinvastoin - au contraire. Olen ahkeroinut arkistossa. Ahkeruuden puuskaa on puolestaan siivittänyt pääosin kaksi asiaa:
1. rajoitetut internet-yhteydet
ja
2. materiaali kutsuttiin takaisin pääkallopaikalle, joten tuli kiire käydä sitä lävitse.
OP:n tekstit on nyt siis pääosin käsitelty, mutta jäljellä ovat vielä MH:n kirjoitukset. Tilanne voisi siis näyttää valoisalta, mutta ei. MH herättää lähinnä halun ruveta ratkomaan hihansuita perunasäkkiin.
Olin nimittäin jo ihan vähän vaan tuudittautunut tunteeseen todellisesta ahkeruudesta kahlattuani lävitse kaikki OP:n TK-kirjoitukset.
Että olipas urakka, huh-huh, otsaakin pitää ihan pyyhkäistä.
Että onneksi ei sentään edessä voi olla enää ihan samanlaista rupeamaa MH:n kohdalla.
Ehei, ei voi, ei.
Kunnes kaivoin esille MH:n kirjoitukset. Ja hänhän, peijooni sentään, vasta ahkera kynäilijä onkin ollut.
Mein Gott! Miten ihmeessä?
Mies hääräili vielä komppanian päällikkönäkin, mistä on luultavasti aiheutunut kaikenlaista joutavaa paperinpyöritystä, josta olisi voinut päätellä ( ja päättelinkin surullisen virheellisesti), että eihän se nyt niin paljon kerta kaikkiaan vaan ehdi kirjoittaa, eihän, koska vuorokaudessa on kuitenkin tunteja vaan kaksikymmentäneljä, eli onhan sen pakko myös nukkua ja syödäkin välillä, ja sitä paitsi ei ne juttujen aiheetkaan noin vaan nenän eteen ilmesty, että aikaa menee niiden keksimiseenkin ja voisi luulla että sen pitäisi keksiä muillekin aiheita, tai ainakin valvoa niitä, ja kaiken lisäksi ja loppujen lopuksi hyökkäysvaiheen jälkeen ne aiheetkin loppui sitten aika pian, että mistä se muka on sitten oikein keksinyt enää kirjoittaakaan.
Mutta ei. Jotkut nyt vaan sitten ovat niin aikaansaavia. Joillekin se on jopa helppoa.
Joillekin.
Hmph.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
