Olen sorvaillut* graduani tässä viime päivät sievempään kuntoon.
Hionut väliotsikoita ja niiden asettelua, tarkistanut kieliasua ja selkeyttänyt lauseita.
Mutta ennen kaikkea kuitenkin yrittänyt lyhentää sitä.
Sanomattakin lienee selvää, että jälkimmäistä olen tehnyt huonolla menestyksellä.
Olen jaarittelija. Toki voisin sanoa myös jonkin eufemismin, kuten että olen vain perusteellinen, mutta ollaan nyt rehellisiä. Jaarittelija mikä jaarittelija.
Toivon joskus kauan sitten, että toukokuun lopussa valmiina olisi ainakin 80 sivua, ja että tuo sivumäärä kattaisi jo kaikki luvut. Mutta ei. Sen sijaan liki valmiina on noin 90 sivua, ja se kattaa vasta osan luvuista 2, 3 ja 4.
Halavatun halavattu.
Sitä paitsi huomenna alkaa harjoittelu. Olen uskotellut itselleni, että se estänee erittäin tehokkaasti gradun tekemisen seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ja jos se estä, niin sen estää tämä Suomen kesä; lyhyt mutta kaunis.
Mon dieu. Sellaista on elämä. En oikeastaan ole edes niin harmissani kuin mitä ehkä pitäisi. Kuinka voisinkaan, kun gradu on kuitenkin kasvanut ja jalkapohjien alla voi jo tuntea viileän ja tahraavan kesänurmikon.
Jaarittelijana on oikeastaan hyvä olla. Silloinkin saa syödä jäätelöä ja toivoa, että josko tänä kesänä saisi auringosta pisamia.
* tässä verbissä on mukavasti tekemisen meininkiä. että kyllä tässä oikeita töitä tehdään, eikä vaan näperrellä. vaikka oikeasti vaan näperrellään. nimenomaan sitä.
maanantai 31. toukokuuta 2010
maanantai 10. toukokuuta 2010
Odottavan aika
On pitkääkin pidempi.
Lähetin Herralle Ohjaajalleni kolme luonnostelemaani lukua (jo) kaksi viikkoa sitten kommentoitavaksi ja vieläkään en ole saanut minkäänlaista palautetta.
Olen hieman näreissäni.
Työtä on hankala viedä eteenpäin ilman kommentointia, sillä tarvitsen ensin hyväksynnän suunnittelemalleni idealle.
Ja koska kommentteja ei kuulu, on työ pysähdyksissä.
Ja mitä pidempään työ on pysähdyksissä, sitä hankalampaa siihen on tarttua uudestaan kiinni.
On aivan turha valittaa, että opiskelijat eivät valmistu, kun valmiiksi haluavan tiellä kasataan tällaisia törkeitä esteitä. Valtavia hidasteita.
Olen kaltoinkohdeltu.
Marttyyri, suorastaan.
Puuh, matka valmiiksi on niin kovin pitkä.
Lähetin Herralle Ohjaajalleni kolme luonnostelemaani lukua (jo) kaksi viikkoa sitten kommentoitavaksi ja vieläkään en ole saanut minkäänlaista palautetta.
Olen hieman näreissäni.
Työtä on hankala viedä eteenpäin ilman kommentointia, sillä tarvitsen ensin hyväksynnän suunnittelemalleni idealle.
Ja koska kommentteja ei kuulu, on työ pysähdyksissä.
Ja mitä pidempään työ on pysähdyksissä, sitä hankalampaa siihen on tarttua uudestaan kiinni.
On aivan turha valittaa, että opiskelijat eivät valmistu, kun valmiiksi haluavan tiellä kasataan tällaisia törkeitä esteitä. Valtavia hidasteita.
Olen kaltoinkohdeltu.
Marttyyri, suorastaan.
Puuh, matka valmiiksi on niin kovin pitkä.
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Tuhkasta ja muusta
Vulkaanisella tuhkalla on ihmeellisiä sivuvaikutuksia.
Toisia se esti pääsemästä pois kotoa ja toisia taas pääsemästä kotiin.
Koko maailma pieneni ja suureni samaan aikaan. Jännittävää - ja pelottavaa.
Minunkin matkaani (valmiiksi) se vaikutti.
Minut se sai kirjoittamaan 40 sivua gradua. N e l j ä k y m m e n t ä.
Tokikin tekstiä pitää vielä muokata, mahdollisesti/todennäköisesti suurestikin, mutta silti. Tällä hetkellä iloitsen vain etenemisestä, enkä ajattele törmäystä (tai tyrmäystä), jonka Herran Ohjaajani mielipide saattaa aiheuttaa.
Neljä kymmentä. Se on kuulkaa jo ihan hyvin. Ei riitä edes omat sormet ja varpaat moiseen lukuun!
Toisia se esti pääsemästä pois kotoa ja toisia taas pääsemästä kotiin.
Koko maailma pieneni ja suureni samaan aikaan. Jännittävää - ja pelottavaa.
Minunkin matkaani (valmiiksi) se vaikutti.
Minut se sai kirjoittamaan 40 sivua gradua. N e l j ä k y m m e n t ä.
Tokikin tekstiä pitää vielä muokata, mahdollisesti/todennäköisesti suurestikin, mutta silti. Tällä hetkellä iloitsen vain etenemisestä, enkä ajattele törmäystä (tai tyrmäystä), jonka Herran Ohjaajani mielipide saattaa aiheuttaa.
Neljä kymmentä. Se on kuulkaa jo ihan hyvin. Ei riitä edes omat sormet ja varpaat moiseen lukuun!
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Vauhdin hurmaa
Ei, en ole kuopannut graduani, luovuttanut, siroitellut tuhkaa ylleni ja pukeutunut säkkiin. Vielä.
Päinvastoin - au contraire. Olen ahkeroinut arkistossa. Ahkeruuden puuskaa on puolestaan siivittänyt pääosin kaksi asiaa:
1. rajoitetut internet-yhteydet
ja
2. materiaali kutsuttiin takaisin pääkallopaikalle, joten tuli kiire käydä sitä lävitse.
OP:n tekstit on nyt siis pääosin käsitelty, mutta jäljellä ovat vielä MH:n kirjoitukset. Tilanne voisi siis näyttää valoisalta, mutta ei. MH herättää lähinnä halun ruveta ratkomaan hihansuita perunasäkkiin.
Olin nimittäin jo ihan vähän vaan tuudittautunut tunteeseen todellisesta ahkeruudesta kahlattuani lävitse kaikki OP:n TK-kirjoitukset.
Että olipas urakka, huh-huh, otsaakin pitää ihan pyyhkäistä.
Että onneksi ei sentään edessä voi olla enää ihan samanlaista rupeamaa MH:n kohdalla.
Ehei, ei voi, ei.
Kunnes kaivoin esille MH:n kirjoitukset. Ja hänhän, peijooni sentään, vasta ahkera kynäilijä onkin ollut.
Mein Gott! Miten ihmeessä?
Mies hääräili vielä komppanian päällikkönäkin, mistä on luultavasti aiheutunut kaikenlaista joutavaa paperinpyöritystä, josta olisi voinut päätellä ( ja päättelinkin surullisen virheellisesti), että eihän se nyt niin paljon kerta kaikkiaan vaan ehdi kirjoittaa, eihän, koska vuorokaudessa on kuitenkin tunteja vaan kaksikymmentäneljä, eli onhan sen pakko myös nukkua ja syödäkin välillä, ja sitä paitsi ei ne juttujen aiheetkaan noin vaan nenän eteen ilmesty, että aikaa menee niiden keksimiseenkin ja voisi luulla että sen pitäisi keksiä muillekin aiheita, tai ainakin valvoa niitä, ja kaiken lisäksi ja loppujen lopuksi hyökkäysvaiheen jälkeen ne aiheetkin loppui sitten aika pian, että mistä se muka on sitten oikein keksinyt enää kirjoittaakaan.
Mutta ei. Jotkut nyt vaan sitten ovat niin aikaansaavia. Joillekin se on jopa helppoa.
Joillekin.
Hmph.
Päinvastoin - au contraire. Olen ahkeroinut arkistossa. Ahkeruuden puuskaa on puolestaan siivittänyt pääosin kaksi asiaa:
1. rajoitetut internet-yhteydet
ja
2. materiaali kutsuttiin takaisin pääkallopaikalle, joten tuli kiire käydä sitä lävitse.
OP:n tekstit on nyt siis pääosin käsitelty, mutta jäljellä ovat vielä MH:n kirjoitukset. Tilanne voisi siis näyttää valoisalta, mutta ei. MH herättää lähinnä halun ruveta ratkomaan hihansuita perunasäkkiin.
Olin nimittäin jo ihan vähän vaan tuudittautunut tunteeseen todellisesta ahkeruudesta kahlattuani lävitse kaikki OP:n TK-kirjoitukset.
Että olipas urakka, huh-huh, otsaakin pitää ihan pyyhkäistä.
Että onneksi ei sentään edessä voi olla enää ihan samanlaista rupeamaa MH:n kohdalla.
Ehei, ei voi, ei.
Kunnes kaivoin esille MH:n kirjoitukset. Ja hänhän, peijooni sentään, vasta ahkera kynäilijä onkin ollut.
Mein Gott! Miten ihmeessä?
Mies hääräili vielä komppanian päällikkönäkin, mistä on luultavasti aiheutunut kaikenlaista joutavaa paperinpyöritystä, josta olisi voinut päätellä ( ja päättelinkin surullisen virheellisesti), että eihän se nyt niin paljon kerta kaikkiaan vaan ehdi kirjoittaa, eihän, koska vuorokaudessa on kuitenkin tunteja vaan kaksikymmentäneljä, eli onhan sen pakko myös nukkua ja syödäkin välillä, ja sitä paitsi ei ne juttujen aiheetkaan noin vaan nenän eteen ilmesty, että aikaa menee niiden keksimiseenkin ja voisi luulla että sen pitäisi keksiä muillekin aiheita, tai ainakin valvoa niitä, ja kaiken lisäksi ja loppujen lopuksi hyökkäysvaiheen jälkeen ne aiheetkin loppui sitten aika pian, että mistä se muka on sitten oikein keksinyt enää kirjoittaakaan.
Mutta ei. Jotkut nyt vaan sitten ovat niin aikaansaavia. Joillekin se on jopa helppoa.
Joillekin.
Hmph.
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Harmaasilmä
Muutama päivä arkistoissa sumentaa todellisuuden tajun.
Ja ajantajun.
Uppoan ja upottaudun historiaan.
TK-kirjoitukset ovat pirun kiinnostavia. Vaikka pitäisi keskittyä vain OP:n ja MH:n tuotoksiin, ei sitä voi olla vilkuilematta myös muidenkin tekstejä.
Ne ovat niin herttaisia.*
Innokkaita.
Ja outoja.
Asenteellisia.
Ja kun muutamat niistä on kirjoitettu käsin, kaunolla. Silloin tietää, että sitä on aherrettu jossain kannon päällä, tylsällä kynällä, lähellä tapahtumia, inspiraation vallassa.
En enää ole arkistossa. Olen Itä-Karjalassa. Täällä:
”Aunuksen kylämaisema on kuin keltaiseen kehykseen upotettu himmeänharmaa tinapeili, jonka pinnalta syksyiseen aamuauringon vielä lämmin käsi hiljaa ja varoen pyyhkii pois pirttien savua ja yön kylmää huurua.”
Olen ehkä saattanut syntyä väärään aikaan.
* yhdessä on vieno julkaisuohje ”Suomen Kuvalehteen ja muihinkin, jos kelpaa”.
Ja ajantajun.
Uppoan ja upottaudun historiaan.
TK-kirjoitukset ovat pirun kiinnostavia. Vaikka pitäisi keskittyä vain OP:n ja MH:n tuotoksiin, ei sitä voi olla vilkuilematta myös muidenkin tekstejä.
Ne ovat niin herttaisia.*
Innokkaita.
Ja outoja.
Asenteellisia.
Ja kun muutamat niistä on kirjoitettu käsin, kaunolla. Silloin tietää, että sitä on aherrettu jossain kannon päällä, tylsällä kynällä, lähellä tapahtumia, inspiraation vallassa.
En enää ole arkistossa. Olen Itä-Karjalassa. Täällä:
”Aunuksen kylämaisema on kuin keltaiseen kehykseen upotettu himmeänharmaa tinapeili, jonka pinnalta syksyiseen aamuauringon vielä lämmin käsi hiljaa ja varoen pyyhkii pois pirttien savua ja yön kylmää huurua.”
Olen ehkä saattanut syntyä väärään aikaan.
* yhdessä on vieno julkaisuohje ”Suomen Kuvalehteen ja muihinkin, jos kelpaa”.
maanantai 22. maaliskuuta 2010
1:62
Aurinko on paistanut sokean kanan jyväkasalle - sain harjoittelupaikan kesäksi.
Tunnen suurta helpotusta. Todella suurta. Ja olen hyvin kiitollinen.
Mutta olen samalla hieman ihmeissäni. Ja ennen kaikkea kauhuissani.
Tätä yhtä harjoittelupaikkaa haki 62 opiskelijaa. Siis k u u s i k y m m e n t ä k a k s i, auki kirjoitettuna.
Haastatteluun kutsuttiin kaikkiaan 4 henkilöä. Siis vain n e l j ä. Se on lyhyen matikkapääni mukaan vähemmän kuin yhdessä (terveessä) kädessä on sormia.
Onneani nakertaakin nyt pelko jatkosta.
Minkälainen tilanne on tuolla oikeassa työmaailmassa? Jos hyvinkin pieni/nimellispalkkaiseen paikkaan hakee 62 ihmistä? Jos 62 ihmistä on valmis tekemään kolme kuukautta töitä alle 1000 eurolla kuussa, niin kuinka moni on valmis tekemään niitä hieman isommista (jopa yli 1000 euron) summista?
Veikkaisin, että muutama? Tai sitten aika moni.
Tässä kohtaa lyhyt matematiikka on jälleen avuksi. En todennäköisesti osaa ajatella kaksinumeroisia lukuja pidemmälle. Ainakin kieltäydyn tekemästä niin.
Ja jos sain petkuhuiputettua jo yhden tahon palkkaaman minut, pystynen siihen myös toisen kerran. Kai.
Tunnen suurta helpotusta. Todella suurta. Ja olen hyvin kiitollinen.
Mutta olen samalla hieman ihmeissäni. Ja ennen kaikkea kauhuissani.
Tätä yhtä harjoittelupaikkaa haki 62 opiskelijaa. Siis k u u s i k y m m e n t ä k a k s i, auki kirjoitettuna.
Haastatteluun kutsuttiin kaikkiaan 4 henkilöä. Siis vain n e l j ä. Se on lyhyen matikkapääni mukaan vähemmän kuin yhdessä (terveessä) kädessä on sormia.
Onneani nakertaakin nyt pelko jatkosta.
Minkälainen tilanne on tuolla oikeassa työmaailmassa? Jos hyvinkin pieni/nimellispalkkaiseen paikkaan hakee 62 ihmistä? Jos 62 ihmistä on valmis tekemään kolme kuukautta töitä alle 1000 eurolla kuussa, niin kuinka moni on valmis tekemään niitä hieman isommista (jopa yli 1000 euron) summista?
Veikkaisin, että muutama? Tai sitten aika moni.
Tässä kohtaa lyhyt matematiikka on jälleen avuksi. En todennäköisesti osaa ajatella kaksinumeroisia lukuja pidemmälle. Ainakin kieltäydyn tekemästä niin.
Ja jos sain petkuhuiputettua jo yhden tahon palkkaaman minut, pystynen siihen myös toisen kerran. Kai.
torstai 11. maaliskuuta 2010
Jotakin vanhaa
Ei, en vieläkään ole saanut kiinni vanhasta työrytmistäni. Päätin vain jälleen jakaa menneisyyden huumorin kukkia.
Seuraavassa ote "Maininkien" artikkelista vuodelta 1918.
"Maininkien kunniakas velvollisuus on yleisesti tiedoksiantaa kantansa yleensä ilmiöihin nähden. Teemme sen seuraavassa lyhyesti ja suppeasti: Uuden toimituksen valtiollinen kanta on jyrkästi monarkistis-tasavaltalainen. Sisäisiin oloihimme nähden harrastamme dogmeihin sidottua vapaamielisyyttä, puollamme uudistuksia vanhoillisuuden merkeissä ja edistämme taantumusta yrittämällä voimaansaattaa ennenaikaisia ja kypsymättömiä säännöksiä. Ulkopolitiikkamme pitää olla sopusoinnussa Saksan kanssa. Kuitenkin on huomioonotettava ententen mielipiteet. Beani-politiikassa seisomme horjumatta edeltäjiemme kannalla. Tahdomme siis noudatettavaksi mahdollisimman epähumaanista menettelytapaa, mikäli ei kunkin beaniyksikön nöyrä ja ja hiljainen käytös sekä kunnioittava esiintyminen vanhempia civiksiä kohtaan aiheuta osittaista muutosta. Kuitenkin vastustamme ruumiillista rangaistusta, varsinkin naisiin nähden. Musertakaamme heidät henkisellä ylemmyydellä. Tämä on vakaa ja horjumaton kantamme. Joka tästä poikkeaa, häntä ahdistakaamme kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin."
Voi pojat, mitä sanaseppoja alle vuoden vanha Suomi on tuottanutkaan! Tsihihi.
Kyllä on teekkareiden huumori jäänyt kakkoseksi näiden opiskelijoiden rinnalla.
Seuraavassa ote "Maininkien" artikkelista vuodelta 1918.
"Maininkien kunniakas velvollisuus on yleisesti tiedoksiantaa kantansa yleensä ilmiöihin nähden. Teemme sen seuraavassa lyhyesti ja suppeasti: Uuden toimituksen valtiollinen kanta on jyrkästi monarkistis-tasavaltalainen. Sisäisiin oloihimme nähden harrastamme dogmeihin sidottua vapaamielisyyttä, puollamme uudistuksia vanhoillisuuden merkeissä ja edistämme taantumusta yrittämällä voimaansaattaa ennenaikaisia ja kypsymättömiä säännöksiä. Ulkopolitiikkamme pitää olla sopusoinnussa Saksan kanssa. Kuitenkin on huomioonotettava ententen mielipiteet. Beani-politiikassa seisomme horjumatta edeltäjiemme kannalla. Tahdomme siis noudatettavaksi mahdollisimman epähumaanista menettelytapaa, mikäli ei kunkin beaniyksikön nöyrä ja ja hiljainen käytös sekä kunnioittava esiintyminen vanhempia civiksiä kohtaan aiheuta osittaista muutosta. Kuitenkin vastustamme ruumiillista rangaistusta, varsinkin naisiin nähden. Musertakaamme heidät henkisellä ylemmyydellä. Tämä on vakaa ja horjumaton kantamme. Joka tästä poikkeaa, häntä ahdistakaamme kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin."
Voi pojat, mitä sanaseppoja alle vuoden vanha Suomi on tuottanutkaan! Tsihihi.
Kyllä on teekkareiden huumori jäänyt kakkoseksi näiden opiskelijoiden rinnalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
