Matkalla valmiiksi

Tänään on publiikki, valmistuneiden juhla.

Paperit tutkinnostani sain jo aiemmin tällä viikolla, mutta koska se tapahtui hyvinkin koruttomasti hakemalla ne tiedekunnan kansliasta, aion ottaa kaiken juhlahumun irti Akatemiatalon juhlallisuuksista.

Jännittää. Ja puolitosissani toivon, että juhlassa yhteislaulettaisiin "Suvivirsi", koska siinä on koulunlopettajaisiin liittyvää tunnelmaa. Tai oikeastaan toivon ihan tosissaan.

Matka valmiiksi on siis, noh, valmis. Ajattelin ensin laittaa tähän jotain ylevän filosifista pohdintaa siitä, kuinka kaikki on kuitenkin aina jotenkin vähän keskeneräistä; että matka valmiiksi on oikeasti tätä pidempi, mutta en osaa taidakaan.

Sen sijaan menen valmistautumaan juhlaan. Keskityn nauttimaan lyhyestä hetkestä, ja siitä seikasta, että olen maisteri. Se on ihan hienoa se.

Niin kuin gradunteossakin, on tässäkin hyvä muistaa lopettaa ajoissa.
Ja tähän on hyvä lopettaa.

Tempus fugit

En oikein vielä usko todeksi, että gradu on valmis.

Näin jälkeenpäin arvioituna kaikki meni jotenkin... niin nopeasti. Ja ongelmistakin huolimatta melko mutkattomasti.

Mukavastikin jopa.

Nyt jäljellä on enää maturiteetti ja sitten - sitten olen valmis maisteriksi.

Aika kultaa muistot todella nopeasti.
Ja paksulla kerroksella.

Alle kilo

Se on tuhdimpi, kuin kuvittelin. Ja virallisempi.

Tuoksuu jännältä.

Painoa kappaleella on kokonaisuudessaan 827 grammaa. (Mikä on aika paljon, kun kannoin niitä kotiin seitsemän kappaletta.)

Selkämyksen kirjoitukset ovat kultaiset. Ihanan kitschiä.

Ja se on minun tekemäni. Kaikki 108 sivua.

Tekijän onni - mainettaan suurempi.

Lähestyy

Vein tänään graduni painoon.

Poltin sen painoa varten cd:lle; kahteen kertaan, sillä ensimmäisen kerran jälkeen löysin siitä vielä virheitä.
Toisen kerran jälkeen en enää uskaltanut tarkistaa.*

Miltäköhän se näyttää sitten valmiina? Mustana ja nimeni kanssa.

Varmaan aika viralliselta. Ja hyvältä.

Matkan pää lähestyy!



*on niitä siellä kuitenkin. ja nyt yritän vain tulla toimeen sen kanssa. kirottu takakireä luonteeni!

Viimeinen tentti

Meni hyväksytysti lävitse.

Sen kunniaksi hymiö :D ja vielä toinenkin :D.

Ja otan myös takaisin kaikki pahat sanani ontologiasta, epistemologiasta ja argumenttien tieteellisestä kehittelystä.
Pitäkää vain paikkanne maailmassa, vaikkei meistä sieluntovereita tullutkaan.

Ai että.

:D

(Epä)Tarkkuutta

Tiedättekö mikä on puuduttavaa, tiedättekö?

Minäpä kerron - nootituksen tarkistaminen. Voi hyvä tekijä sentään, kuinka puuduttavaa se onkaan! (Sanoinko joskus tosiaan metodologian tenttikirjoja tylsiksi? Ne ovat yhtä Stieg-Larssonin-romaania-vuoristoradalla-Antarktiksella-ilman-talvitakkia tähän verrattuna)

Käyn alaviitteitä nyt noin kolmatta/neljättä/viidettä kertaa lävitse ja virheitä löytyy edelleen.
(Tai no, virheitä ja virheitä. Yritän olla porkkanamaisen tarkka ja perfektionistinen, joten omaan silmääni virheitä ovat kaikki ylimääräiset välilyönnitkin, väärästä nootitustavasta nyt puhumattakaan.)

Kohta en kyllä enää jaksa. Tai en enää jaksa.

Huolimattomuusvirheet - te voititte. Myönnän tappioni. Veditte pidemmän korren tässä sisukkuustaistelussa ja löysitte tienne myös valmiiseen graduuni.

Te penteleet.

En päästä vielä irti

Olen viime aikoina kärsinyt täyden sivun kammosta. Tiedättehän, vastakohtana tyhjän paperin kammolle, sille kirjoituspelolle.

Sillä gradu vaatii enää oikeastaan vaan pilkkujen hiomista, nootituksien tarkistusta ja muuta ihan pientä vain. Ei siis enää kirjoittamista, vain tarkastusta.

Olen analysoinut tämän ongelman jonkinlaiseksi irtipäästämisen vaikeudeksi.*
En halua viimeistellä gradua, koska sitten se olisi valmis.*
Ja sitten en voisi enää parannella sitä, puhua siitä muille, perehtyä asian varjolla tarpeettomiin papereihin ja asiakirjoihin.

(Ja kirjoittaa sitä.
Sillä, minä niin pidän sen kirjoittamisesta.
Ei sillä, että jokainen tuottamani lause olisi pelkkää timanttista analyysiä ja uuden ajan oivalluksia, mutta tieteellinen kirjoittaminen ylipäätään, viikottaisella rytmillä on ollut opettavaista, antoisaa - kehittävää.*)

Olen siis lykännyt ja vitkutellut viimeistelytyötä. Äskettäin huomasin kuitenkin, että blogin perustamisen vuosipäivä lähestyy, minkä johdosta asetin aikarajaksi gradun painoonviemiselle tuon nimenomaisen vuosipäivän, marraskuun 13. Annan siis itselleni siihen asti aikaa viimeistellä kirjoitusasua, ja sitten - sitten se on valmis. Ihan sellaisenaan.

Aikamoista.




*olen melkoinen deduktiivisen päättelyn mestari! vai olikos se induktiivisen?
*eikös ollut taasen aikamoisen hieno oivallusketju!
*enkä noin yleisellä tasolla tee kovinkaan paljon muuta sellaista, jota voisi nimittää erityisen kehittäväksi. vai luetaanko Mad Menin juonipaljastusten seuraaminen tv.comista sellaiseksi? minusta pitäisi lukea.

Curriculum

Olen työmarkkinoita silmällä pitäen päivitellyt ansioluetteloani (sekä suomeksi että) englanniksi, kansainvälisessä maailmassa kun elämme.

Koska olen mielestäni melko monella tasolla taidoiltani excellent, alkoi kyseisen sanan kohdalla esiintyä ylikäyttöä. Luonnollisesti ryhdyin miettimään synonyymejä ja kaivoin sanakirjan esille. MOT ehdotti seuraavia:

outstanding, A1 or A-one (informal), admirable, bitchin' (U.S. slang), bodacious (slang, chiefly U.S.), boffo (slang), brill (informal), brilliant, capital, champion, chillin' (U.S. slang), choice, cracking (Brit. informal), crucial (slang), def (slang), distinguished, dope (slang), estimable, exemplary, exquisite, fine, first-class, first-rate, good, great, jim-dandy (slang), mean (slang), mega (slang), meritorious, notable, noted, prime, select, sovereign, sterling, superb, superior, superlative, the dog's bollocks (taboo slang), tiptop, top-notch (informal), topping (Brit. slang), world-class, worthy 

Innostui eritoten vaihtoehdosta bitchin'. Kuvitelkaa nyt;
English, verbal and written - bitchin'
tai
MS Office skills - bitchin'

On niin hankalaa erottautua joukosta näin päivinä, joten ehkä tässä olisi hyvä keino. 
Ja kukapa ei palkkaisi moisilla taidoilla varustettua henkilöä? 
 Haluaisin tietää.

Melko hidasta

Luen tenttiin; viimeiseen sellaiseen. Kirjoja siihen on kolme, joista paksuin on yksistään hieman alle 600 sivua.

Aloitin lukemisen nelisen tuntia sitten, ja olen nyt sivulla 6.  Että niin hyvä kirja se on.

Ihan kaikkia asioita ei taidakaan tulla opiskelujen loputtua ikävä...

Vaikka oikeasti täytyy kyllä myöntää, että vika ei ole kirjassa vaan huonosti motivoituneessa lukijassa. Kun jättää metodologiaa koskevan kirjallisuuden tentittäväksi gradun teon viime hetkiin, ei into ole kovin suuri.

Mutta nyt yritän ryhdistäytyä. Tässä paksussa opuksessa on kuitenkin tällaisia tärkeitä lauseita, joten ei se ihan huono kirja ole.

"We live in a civilization that too often either ignores the past, or takes it for granted."

Aviezer Tucker.*




* jösses, mikä nimi!

Pidän katseeni ylhäällä

Sain esimakua työni palautteesta. Ohjaajani mukaan se menee ehdottomasti lävitse, ja on hyvä.

Keskityn nyt nauttimaan tästä tunteesta.
Sillä tiedän, että hetken kuluttua rupean analysoimaan ja pohtimaan, että mikäköhän on Ohjaajani käsitys "hyvästä" arvosanoilla mitattuna.

Ja sitten en osaa enää iloita tästä hetkestä.

Joskus sitä tekee kaikesta vähän liian vaikeaa.

En ala

Laahustan jossain tylsistymisen ja turhautumisen välisessä maastossa.

Ohjaajani ei lupauksestaan huolimatta ole lähettänyt palautetta, joten työni on stagnaatiossa. Tokihan tässä voisi tehdä muita opintojen viimeistelyyn liittyviä hommia, mutta enpäs tee.

Ja yllättävän hyvin saa ajan kulumaan tekemättä mitään. Esimerkiksi synkkien ajatusten kehittäminen vie yllättävän paljon aikaa.

Voi vaikka miettiä, kuinka h u o n o oma gradu nyt kertakaikkisesti on.
Tai kuinka v a i k e a a on saada a) työtä b) miellyttävää työtä.
Ja kuinka s u r k e a ystävä on ollut viimeisten pari/monen kuukauden aikana, kun on keskittynyt vain tietokoneen äärellä kykkimiseen.
Sekä kuinka kunto on rapistunut m i t ä t t ö m ä k s i , kun ei liiku neljän seinän sisältä minnekään.

Äh.

Tylsyyttä ja turhautumistakin ärsyttävämpää on itsesäälissä vellominen.

Kaikki hyvä

Opiskelujeni lähestyessä loppuaan on olo hieman haikea.
Mutta myös tyytyväinen.

Yliopisto on ollut oikea valinta; samoin tiedekunta ja pääaine.

Historian opiskelu on merkinnyt minulle sekä ympäröivän maailman että oman maailmani ymmärtämistä.

Yleisestä yksityiseen. Muista minuuteen. Ympäristön sovittamista omaan itseensä ja päin vastoin.

Vaikka gradun jälkeinen elämä näyttää tällä hetkellä aavistuksen vaikealta*, en siltikään voi katua opiskeluvalintaani. En yhtään.

Jos en VTM-papereillani saa töitä, olen saanut kuitenkin jotain paljon arvokkaampaa –
Henkistä pääomaa.*

Tietoa, jolla pärjää elämässä.*
Joka pysyy mukana.
Joka kantaa pitkälle.
Jonka avulla rakentaa uutta.


Ja sitä ei kuulkaa taantumat hetkauttele!




*itkettää, kun lukee uutisia ja katselee työpaikkailmoituksia.
*cheers, Marx!
*ja Trivial Pursuitissa.

Oho

Eilen, ensimmäistä kertaa koko graduprojektini aikana, kyllästyin aiheeseeni.

Typerät tyypit, typerät kirjoitukset – kaikki typerää, typerää, typerää.

Aivan helkkarin typerää.

En jaksa, en varmasti tee enää riviäkään. En, en, en.

Yök.

Ja mitä sitten tein; lähetin koko pakkauksen Ohjaajalleni esiluettavaksi.

Olkoon hänen ongelmansa.
Hähää.
Kjäh, Kjäh.

Ja mitä sitten tapahtui; suunnaton katumus.

Ei se ollut vielä läheskään valmis.
Mitä meninkään tekemään.
Voi Luoja.


Rakkaani, tule takaisin!

Mottoni

TK-miesten voimasanainen ohjeistus siivittäkööt työtäni.


(Hieman makaaberia ajatella, että heidänkin töillään on ollut deadline.)

Hyvää ja kaunista

Ilman gradua olisi moni asia jäänyt tuntemattomaksi. Olisin esimerkiksi tuskin tutustunut P. Mustapäähän, ja sitä olisi jo voinut kutsua Menetykseksi.

En juurikaan ymmärrä runoudesta, mutta P. Mustapään tuotantoon olen hurmaantunut. Ihastunutkin, vähän.

Ja jos/kun kirjoitustyö masentaa yritän muistella erityisesti tätä kohtaa runosta "Aurinko pilkistää pilven takaa lumiseen metsään".

Pane pois tuo murheen takki:
se ei istu ollenkaan,
pue yllesi riemun frakki,
ota päähäsi onnenlakki
ja yhdy iloitsemaan.

Kas, niin paljon on asenteesta kiinni.

Ei vielä valmista

Mutta yritys on kova.

Ydin alkaa olla kasassa ja Herraa Ohjaajaani häiritsen toivottavasti kuun vaihteessa, mukavan runsaalla 100 sivun paketilla*.

Kyllä se tästä.

En luovuta.

Kyl, kyl.

Mutta ei se ihan helppoa ole.


*määrän ja laadun suhteestahan on joskus sanottu jotain viisasta?

Ongelmani eivät ole minun

Ei mitään uutta auringon alla.

Kirjoittaessani MH:n ja OP:n taustoja lipsahtelen jälleen koko ajan lainaamaan vielä yhden kirjan - ja vielä yhden - ja vielä...

Kiusallisen tuskaista, mutta ei uutta. Samat ongelmat ovat vaivanneet tutkijoita aina.

"Ei auta muu kuin lopuksi kylmäverisesti uskoa, että asia on tullut selväksi jo käytettyjen asiakirjojen nojalla. Alitajuntaan jää kuitenkin kaivamaan ajatus, että kenties sittenkin jossain kokoelmissa vielä olisi ollut jotain lisätietoja saatavilla - sellaisesta ajatuksesta ei tietenkään pääse koskaan."

Katri Laine (1891-1960), kotitalouden ja kotiteollisuuden historian tutkija ja järjestöaktiivi, väitöskirjaohjaajalleen Cederbergille 1935.

Olen siis vain osa pitkää jatkumoa.

Ei mitään uutta auringon alla.

Seison jättiläisten harteilla

Eräs julkisuuden valokeilassa laulutaitojensa vuoksi pysyttelevä nuori nainen* puhui kerran historianopiskelijan korviin anteeksiantamattomia sanoja erään lehden haastattelussa. En lähde niitä tässä tarkemmin toistelemaan, mutta ne liittyivät historian tuntemisen tarpeettomuuteen. (Voitteko kuvitella!) Lausunto oli mallia "mitäs sitä menneillä, olen kiinnostunut tulevaisuudesta" ja "ketä hei kiinnostaa, mitä vuonna 1918 tapahtui".

En nyt lähde erittelemään mennen ja tulevan välisestä eh, olennaisesta yhteydestä mitään, enkä edes vuoden 1918 tapahtumien merkityksestä maamme historiassa, koska olen näin vanhalla iällä luopunut kansanvalistuksellisesta roolistani.*

Tämän laulajattaren lausuntojen muisteleminen saa kuitenkin toisinaan edelleen, heikkoina hetkinä, kun omakin työ takkuaa, miettimään oman sukupuoleni kyvykkyyttä älylliseen toimintaan. (Eikä ollenkaan egoistisesti. -pä)

Onneksi tähän on keksitty lääke. Joka on yllä oleva kirja. (Kirjat nyt noin muutenkin ovat oivia lääkkeitä vaivaan kuin vaivaan)

Se kertoo suomalaisista naisista, pioneereista sukupuolensa edustajina tutkijuuden kentällä. Sellaisista naisista, jotka uskalsivat. Olivat älykkäitä. Ja lahjakkaita. Ja joita ilman en välttämättä kirjoittaisi graduani.

Ennen minua oli naisia, jotka eivät saaneet opiskella ollenkaan. Sitten oli naisia, jotka saivat niin tehdä vapautuksella sukupuolestaan. Ja siinä välissä ja sen jälkeen paljon naisia , jotka uskalsivat rikkoa näitä rajoja.

Se, miksi olen tässä ja voin tehdä niitä kaikkia asioita, mitä voin tehdä, on pitkällisen prosessin tulos. Mikään ei synny tyhjiössä.* Mennyt rakentaa tulevaa.

Tehdessäni pienen pientä gradua, seison ison jättiläisen harteilla.


* en nyt lähde mitään nimiä antamaan. sen verran voin sanoa, että se alkaa annalla ja loppuu bröö.
*jostain kumman syystä se ei oikein ottanut tuulta alleen?
* fyysikot (?) ja kreationistit, kukaan ei arvosta mielipiteitänne!

Yhdessä

Otin töistä vapaata viettääkseni kahdenkeskisiä hetkiä gradu-muruni kanssa.

Jälleennäkemisen hetki oli riemastuttava.

Kun suhde on näin syvä, tuntuu siltä, kuin ei mitään ajallista taukoa näkemistemme välillä olisi koskaan ollutkaan.

Että "tuo lausehan minulta jäi viimeksi kesken". "Tätä ajatusta olin ajatellut kehittää tuohon suuntaan."

Aivan turhaan huolehdin. Välillämme ei ole mitään etäisyyttä, ikävää muuria.

Täällä me nyt sitten tuijotellaan toisiamme. Ja yritetään kehittää suhdettamme entistä paremmaksi.

Tämä suhde vaatii vain luottamusta. Kyllä se tästä!

Jaa gradu vai?

Gradutiedostoni alkavat pölyttyä*.

En ole vilkaissutkaan koneen suuntaan kohta kolmeen viikkoon koska olen ollut töissä/laiska/syönyt jäätelöä/tukahtunut kuumuuteen/stressannut valmistumisen jälkeisestä elämästä.

Kait se siellä itsekseenkin kehittyy. Niin kuin olut tai leipätaikina.*

Ja eikös se gradun kanssa puuhastelu olekin vähän niin kuin pyörällä ajamista; sitä taitoa ei koskaan unohda?

Että ei mitään hätää, vaikka en sitä vähään aikaan ajattelisikaan.

Sitä paitsi ajattelin lotota tulevana viikonloppuna, ja koska voittomahdollisuuteni ovat suuret voin valmistautua vapaaherrattaren elämään, eikä vapaaherrattaret tarvitse mitään loppututkintoja. Niillä on rahaa (ja hieno titteli).

Niin että in your face omatunto. Kaikki on suunniteltua ja tarkkaan harkittua.

Ei pelkkä hattuteline tämän blogin pitäjä!


JÄLKIHUOMAUTUS 1: Lottopottina onkin vain miljoona euroa. Ei riitä. Suunnitelmani kehnous alkaa näkyä.

JÄLKIHUOMAUTUS 2: Unohdin sitten muutenkin lotota. Aloitan suunnitelman c suunnittelun.



* vertauskuvallisesti, siis. eihän tietokoneen tiedostot pölyty, hyvät hyssykät sentään.
* ja sitten kun syksyllä taas avaan kansiot niin sieltä löytyykin ihanainen valmis pro gradu –tutkielma.